NUTS Karhunkierros 2019 (166km)

Viime vuoden UTTF kiertueen mentyä Ylläksellä vatsa ongelmien johdosta mönkään, mietin että harjoittelua täytyy muuttaa tälle kaudelle. Treeneihin piti saada määrän lisäksi laatua ja monipuolisuutta mukaan.

Juoksumotivaationi oli ollut hieman kadoksissa syys- ja lokakuussa, mutta en siitä ollut huolissani. Tiesin, että juoksu alkaa maistumaan taas jossain vaiheessa.

Lokakuun Nizzan rakkausloman aikana tuli mukava yhteydenotto Vivokaupan miehiltä ja Lunan sandaalit vaihtuivat Vivobarefootin kenkiin tulevalle kaudelle. Olin Vivon kenkiä käyttänyt jo pari vuotta silloin, kun on kenkiä tarvinnut jalkaan ja jonkun verran juoksennellutkin niillä, joten mieluusti lähdin mukaan tähän yhteistyöhön. Alunperin minun ei ollut tarkoitus osallistua marrasputkeen, mutta tuoreen jalkineiden vaihdon vuoksi, ajattelin sen olevan hyvä buusti ajaa homma sisään. Aloitin parilla kahdenkymmen kilometrin päivällä ja niiden jälkeen alkoi pohkeissa tuntua ja hieman hölläsin määriä pariksi päiväksi. Sen jälkeen ongelmia ei ollut ja sainkin parhaan kuukauden ikinä itselleni kilometrimäärässä mitattuna yht.605km(kaikki pk-mättöä) ja kaikki lenkit Vivobarefoot Primus Trail SG tossuilla. Sain vaimonikin, joka ilmoittautui KK:lle 34km matkalle, innostettua mukaan marrasputkeen ja hänkin sinnikkäästi painoi lenkin joka päivä ja useassa eri maassakin työmatkoillaan(yht. 204km).

Joulukuussa otin salikortin ja ohjelman ja salitreenit olivatkin ohjelmassa mukana helmikuun loppuun asti. Siitäkin opin tykkäämään pitkästä aikaa ja n. 4krt/vko kulutin aikaani rautoja kolistellen ja muutaman kerran koitin myös juoksumattoa. Olen inhonnut juoksumattoja aina ja loppujen lopuksi taisin pari kertaa juosta sillä ja muuten vedin pelkkää mäkitreeniä. Siihen se tuntuu olevan oiva kapistus. Juoksukilometrejä tuli alkuvuodelle vähemmän kuin 2018, mutta se ei haitannut, koska tiesin että ehdin vielä viimeisellä 3kk jaksolla saamaan riittävän määrän kilometrejä kasaan. 

porraskone oli mukava kapistus kerätä nousumetrejä

ja kyllähän se voima tarttuu oikeilla liikkeillä 😉

Mun juoksutreenit tulee edelleen tehtyä työmatkajuoksuna ja pääasiassa koitan hyödyntää salpausselän mahtavaa polkuverkostoa tähän. Välillä toki täytyy mennä tietä pitkin, että ehtii päiväkodista pikku neidin hakemaan kotiin ennen klo 17. Viikonloppuisin sitten on aikaa pitkiksille. Tämä sopii mulle hyvin ja juoksentelu ei vie aikaa perheeltä.

Muutoin ei mitään tarkempaa treeniohjelmaa ole ja pääasiassa pk-lenkkejä menen, välillä vähän kovempaa, mäet koitan saada lenkille mukaan ja yhden perus mäkitreenin taisin käydä tekemässä. Mulla oli tarkoitus ottaa yksi 165km viikko ennen karhunkierrosta ja Aallon Henkan innostamana sitten pääsiäisviikolla juoksenneltiin viikkokilometriennätyskin uusiksi yht.205km.

Treenit menivät hyvin koko alkuvuoden ja sain terveenä treenata, minkä ehdin. Noin kuukausi ennen koitosta alkoi siitepölyoireet nostaa päätään. Lääkityksen olin aloittanut hyvissä ajoin ja suht ok selvisinkin pahimmasta kaudesta. Toukokuun ensimmäisellä viikolla sairastin flunssan ja juoksuun tuli reilun viikon tauko. Onneksi se tuli jo tuossa vaiheessa ja tiesin ehtiväni kuntoon Karhunkierrokselle mennessä.

Kisaviikolla tuli geelit laskettua ja pakkailtua kamat tiistai-iltana. Kisaan päälle tulevat vermeet omaan pussiin, dropparikamat omiin pusseihinsa ja muut vaihtovaatteet ym. omaan kassiin.

Matkaan pääsimme lähtemään jo keskiviikkona yhden aikaan ja kahden pysähdyksen taktiikalla olimme perillä Rukalla illalla n. Klo 23. Rukaa lähestyessämme kiinnitimme huomiota jäniksien hillittömään määrään. Niitä hyppeli pareittain joka puolella.

Mellun matkatoimiston järjestämä majoituksemme sijaitsi ihan kisakylän keskustassa ja eipä sen parempaa paikkaa voinut ollakaan. Kamat kannettiin huoneeseen ja pikku kävelylenkki maisemat katsomaan ja kuvat ottamaan. Rukalla oli keli muuttunut kylmäksi ja lämpö taisi olla pakkasen puolella. Meinasi shortseissa tulla vilu ja paineltiin aika nopeasti huoneeseen takaisin. Nukkumaan päästiin noin yhden aikaan yöllä ja aamulla normaalisti heräsin klo 7. Unet jäivät hieman vajaiksi, mutta päivällä ei sen kummempaa ohjelmaa ollut, joten ajattelin ottaa päikkärit sitten jos tarvis. Aamupalat naamaan ja muun porukan heräilyä odottelemaan. Flänkki perheineen oli tullut yöllä myös perille ja hiljaa olivat tulleet, koska kukaan ei ollut herännyt siihen.

Kävin pienellä aamukävelyllä rukan huipulle ja ja sieltä jonkun insta storyn laitoin jakoon.

Pieni hetki ja Jouni laittoi viestin, että klo 12 lenkille, jos kiinnostaa. No, enpä miettinyt pidempää, vaan laskeuduin alas ja lenkkikamppeet niskaan ja rukahovin eteen, josta lähdimme kevyelle valmistavalle lenkille Valtavaaralle. Olimme somessa jo jonkun aikaa läppää heitelty puolin toisin ja kiva oli livenä Jouni tavata ja hölkötellä menemään. 

Valtavaaralla päivän etuajassa

Lenkin jälkeen sauna ja ruokaa naamariin ja sen päälle pötkötellyt sohvalla. Illalla käytiin vielä porukalla tsekkaamassa myyntikojujen tarjonta ja naisille sieltä jotain tarttuikin matkaan. Itselle ainoastaan dropparipussit. Muutamia kisakavereita nähtiin ja juteltiin hetki. Sitten Suomen peliä katsomaan huoneeseen. Sauna, sipsiä ja  yksi olut kuuluu meillä ultralle valmistavaan iltaan. Dropparit laitettiin myös huoneessa valmiiksi aamua varten. Majoituksen viimeinenkin jäsen saatiin torstai iltana paikalle ja meitä olikin mukava porukka kasassa: kaksi perusmatkalle lähtijää, yksi 55km ja kolme 34km menijää. Nukkumaan päästiin hieman puolen yön jälkeen.

Perjantaina heräsin puoli kahdeksan aikaan ja laittelin rauhassa kahvit ja aamupalat itselle, kun muut vielä nukkuivat. Yhdeksältä nappasin vestin, johon olin laittanut pakolliset tavarat valmiiksi mukaan ja lähdin varuste checkiin ja numeron hakuun. Kaikille tuli Gps seuranta, mikä oli mukava yllätys. Kotijoukkojen on mukava viettää aikaa palluroita seuraten ja koko ajan näkee, missä mennään. Pienet läpänheitot vielä muutaman juoksijan kanssa ja laittamaan reppu valmiiksi kisaa varten. Toinen aamupala ja suihkun kautta nännit teippaukseen ja kisavermeet niskaan. Shortsit oli luonnollinen valinta minulle, koska koko talvikin on menty niillä,niin mitä sitä hyvää vaihtamaan. T-paita päälle ja irtohihat käsiin ja lippis päähän. Jalkaan Vivokaupan Vivobarefoot Swimrun Boot SG:t ja sukiksi LuntaGo:n 1000mile Fusion kaksikerrossukat.

Vivobarefoot Swimrun Boot SG & 1000mile fusion sukat

Päästiin mukavasti taas kymmenen minuuttia ennen starttia lähtemään huoneesta, joten aikaa ei kauheasti jäänyt lähdön jännittämiseen. Porukkaa oli mukavasti tullut katsomaan lähtöä ja kyllä Rukalla alkoi olemaan suuren urheilujuhlan tuntua, kun lähtö tapahtui. Oli savukoneet ja musiikit ja kaikki.

Starttitorvi törähti ja lähdin perältä kävellen gopro kädessä ja sauvat toisessa kädessä. Kiire tuossa alussa ei ole ja nautin koko rahalla siitäkin. Suunnitelmana oli lähteä rauhakseen liikkeelle, kävellä kaikki ylämäet ja tasaiset ja alamäet juosta. Sauvat otin käyttöön jo alun nousuihin. Viime vuodesta viisastuneena olin myös päättänyt, että en lähde kenenkään vauhtiin mukaan, vaan menen sitä tahtia, joka hyvältä tuntuu.

Hymyssä suin Valtavaaralle                kuva: @onevisionfi

Tuo Ruka-Konttainen väli mentiin pitkälti jonossa ja konttaiselle saavuin minuutin nopeammin kuin vuotta aiemmin ajassa 1:08, vaikka vauhti tuntui todella kevyeltä. Olin saanut juotua tuona aikana yhden lötkön elektrolyyttijuomaan ja yhden lötkön vettä, yhden geelin olin ottanut 40min kohdalla, joka olikin suunnitelmani. Pullot täyttöön, toiseen elektrolyyttitabletti, pari mandariinia taskuun ja kapuamaan Konttaiselle. Siinä nousussa alkoikin kuulua tuttua huutoa ja Raatikaisen Pasihan siellä tsemppasi jengiä vauhtiin. Nousut tuntuivat kevyiltä ja vauhti pysyi sopivan rauhallisena. Suunnitelmani vauhdin osalta piti ja löysinkin hyvän ryhmän, jonka kanssa mentiin useampi kilometri jutellen niitä näitä.  En halunnut pitää vauhtia yllä, koska kokemus on osoittanut, että vauhtini nousee liikaa, jos itse vedän ryhmää. Menin siis jonon perällä ja jossain vaiheessa porukka hajosi ja jäin parin kaverin kanssa taittamaan matkaa kohti Basecampin huoltoa, jonne saavuin suunnitellussa aikataulussa 3:29, join yhden lötkön vettä siellä ja täytin molemmat pullot ja toiseen taas elektrolyyttitabletti mukaan. Suolakurkkua, suklaata, vihreä kuula ja matka jatkui.

Huollosta lähdin juoksemaan helppoa maastoa kohti portaita, jossa reitti erkanee rollaattoribaanalta. Juoksu kulki mukavasti ja välillä sauvakävelin pätkän ja taas juoksuun. Kitkajoen ranta on nätti paikka taivaltaa, mutta mukavan tekninen paikka paikoin. Flänkki tuli jossain vaiheessa takaa, jota ihmettelin, koska hän oli mennyt reilusti edelläni jo ennen Basecampin huoltoa. Etenimme jonkun matkaa yhdessä, kunnes hän jäi taas johonkin. Itse jatkoin matkaa ja koko ajan mentiin eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Kahdeksan aikaan soitin lapsille hyvän yön toivotukset ja kerroin, ettei vieläkään ollut karhuja näkynyt, mutta lupasin pitää silmät auki, jos sattuisi näkymään. Pienemmällä neidillä suu kävi siihen tahtiin, kun hän kertoi mitä kaikkea oli mummin ja papan kanssa tehnyt ja mitä tekevät. Mikäs siellä oli illan lähestyessä rupatella lasten kanssa. Puheluiden jälkeen Flänkki sai minut taas kiinni ja taas mentiin samaa matkaa vajaa kymmenen kilometriä, kunnes hän sanoi juoksu flown löytyneen ja jatkoi matkaa nopeammin. Minä jäin juoksentelemaan jonkun porukan kanssa ja välillä takaa tuli lisää matkalaisia ja osa jatkoi suoraan ohi, osa jäi taittamaan meidän kanssa. Oulangan huolto lähestyi ja sinne saavuin ajassa 8:47, vapaaehtoiset huusivat numeron jo hyvissä ajoin ja droppari tuotiin suoraan käsiin ja sisälle telttaan. Olin tehnyt suunnitelman, että vaihdan yöksi merinovilla paidan päälle, pipo päähän ja hanskat käteen. Tein nämä vaihdokset, täytin kaikki neljä lötköä, napostelin sipsiä, suolakurkkua ja koitin lihalientäkin, mutta se ei uponnut. Geeli täydennykset dropparista ja matka jatkui 24min huollon jälkeen.

Tuonkin huollon jälkeen on helppoa juostavaa pätkää jonkun matkaa ja sitä hölkkäilinkin eteenpäin, välillä kävellen. Hieman yllätti, kun kisaa johtava Noksu painatti hymyssä suin vastaan noi 61,6km kohdalla, mietittiin siinä yhden kaverin kanssa, että hurja on kärjen vauhti ollut. Noin 400 metriä eteenpäin ja Kisan lopulta ylivoimaisesti voittanut Jaakko tuli vastaan ja hänellä oli jopa vielä leveämpi hymy ja askel kevyt. Itsellähän ei matkaa enää ollut kuin reilu 100km jäljellä, mutta kyllä siitä voimaa itsekin saa, kun kaverit tulee tuota kyytiä vastaan. Päätä pystyyn ja päättäväisesti eteenpäin. Aloin jo odottelemaan, milloin Aallon Henri tulee vastaan jamuutaman kilometrin päästä mies kapusi jyrkähköä lyhyttä nousua ylös. Henkka näytti täysin erilaiselta vuoden takaiseen näkyyn ja luotto oli kova, että hän kellistää karhun tänä vuonna ja niin hän tekikin kovalla ajalla. Matka eteni ja 68km kohdalla kello alkoi piippaamaan akun varausta, oikeastihan akkua on tuossa vaiheessa 20% jäljellä, mutta viime vuonna minulla loppui akku ja en ajatellut ottaa mitään riskiä siinä ja kaivoin laturin ja johdon esiin ja laitoin kellon lataukseen. Elina eli suunnistaja painoi minusta myös ohi siinä kohdassa ja muutama sana vaihdettiin ja puolin toisin tsempit. Muutama minuutti siinä meni säätäessä ja jatkoin yksin taivallusta kohti Hautajärveä. Porukkaa tuli vastaan tasaiseen tahtiin ja monta tuttuakin. Alkoi myös kuulumaan, että pizzaa ei ole tarjolla tänä vuonna. Itseäni sekään ei juuri haitannut, koska ei se viimeksikään maistunut. Tiimikaverini Petri tuli vastaan n.79km kohdalla ja kuulumiset vaihdettiin nopeasti, Hänellä oli ongelmia vatsan kanssa, mutta sinnikkäästi jatkoi eteenpäin. Lähempänä Hautajärveä polku muuttuu taas helpommaksi juosta väsyneilllä jaloilla ja laitoinkin hieman vauhtia lisää ja jalat toimivat hyvin. Näin hahmon makaamassa selällään polun vieressä ja kysyin onko kaikki ok? vastaukseksi sain naurua, kun kaksi naispuolista kanssakilpailijaa koitti saada toiselta puheidensa mukaan housuja pois ja ihmettelivät, kun en jäänyt katsomaan vaikka housut lähtee ihan just. Sanoin, että nyt on sen verran kiire huoltoon vetämään puuroa, ettei pysty jäämään. Flänkkikin tuli vastaan 50m ennen huoltoa ja hyvällä fiiliksellä jatkoi matkaa. Puolivälin huoltoon saavuin ajassa 14:22 eli klo 2:22. Olin edellisvuoden aikaani 40min edellä tässä kohtaa. Löysäsin kenkien nauhoitusta hieman, koska jalat olivat jo alkaneet turpoamaan ja jalkapöydän päältä alkoi puristamaan. Kenkien vaihto ei käynyt mielessäkään, niin hyvin Swimrunit toimivat. Istumapaikan löysin erään keskeytyspäätöksen tehneen juoksijan viereltä pöydässä ja otin puuron reippaalla suolalla ja koitin sitä alkaa syömään. Otin ensimmäisen lusikallisen ja tunne oli hieman vastenmielinen, mutta söin väkisin viisi lusikallista. Enempää ei vaan pystynyt. Yhden lötkön täytin kokiksella ja join sen. Se maistui yhtä hyvältä kuin aiemminkin ja otin sitä vielä pulloon mukaan, loput pullot täytin vedellä ja yhteen elektrolyyttitabletti. Vetäisin vedenpitävän takin päälle ja olin valmis jatkamaan matkaa Rukaa kohti, tästä eteenpäin joka askel olisi kohti päämäärää ja kuljettu matka pidempi kuin jäljellä oleva.

Lähdin Hautajärveltä juosten 45min tauon jälkeen ja n. 100m juostuani tunsin liman kurkussani, koitin sitä rykiä pois ja hups heijaa, räkä lähti, mutta samalla joku oksennusrefleksi tyhjensi koko vatsalaukun sisällön siihen polun reunaan. Mieleen tuli pikaisesti 2018 YPH, jossa toistin tuota liikettä 7 tuntia poluilla putkeen ja sen jälkeen vielä raatobussissa ja Pallaksella. Oksennettuani olo oli kuitenkin hyvä ja jatkoin matkaa. Ajattelin, että nyt vaan täytyy saada energiaa sisään lisää ja otinkin geelin lähes samantien. Se meni hyvin alas ja pysyikin mukisematta, kokista päälle ja juoksu jatkui. Seuraavan geelin otin 40min päästä ja se ei enää maistunutkaan, vedin sen kuitenkin veden kanssa alas, sen jälkeen ei geeliä tehnyt mieli. Koitin nallekarkkeja, nekään eivät maistuneet, Snickerssiä - ei maistunut, salamitankoa - sama tulos. Ajattelin, että jotain täytyisi saada alas, tai voi koitua ongelmia jossain vaiheessa. Nestemäinen oli ainutta, joka meni hyvin alas ja maistui hyvältä. Näillä mentiin, olo oli hyvä ja ei muitakaan ongelmia ollut kuin tuo energian saanti. Matka jatkui tasaista vauhtia kohti Oulangan huoltoa, johon saavuin ajassa 20:41, nopea huolto ja talkoolaisena olleen Harrin kanssa juttelut. Harri kertoin Flänkin keskeyttäneen sandaalin rikkoutumiseen Oulungan huoltoon. Kommenttini taisi olla tyyliin “Voi vee”. Kerroin hänelle ongelmastani geelien kanssa ja hän kertoi tietävänsä tunteen. Tyhjensin repusta ylimääräiset geelit pois ja otin vain mojiton makuisia mukaan, koska ne maistuivat parhaimmalta viimeksi. Kokista ja vettä pulloihin, 12min ja matka jatkui.

Lähdin taas juosten liikkeelle helppoa polkua kohti kiutaköngästä, jonka jälkeen koitin geeliä taas. Sain sen veden kanssa taisteltua alas, mutta se oli viimeinen geeli, jota yritinkään alas. Eteneminen oli edelleen tasaista sauvakävelyä ja matkaakaan ei ollut kuin 50km, joten meikäläisen vararavinnolla mennään tämmöinen matka heittämällä. Aloin pikkuhiljaa odottelemaan 83km kärkeä ja se tulikin ohi jossain vaiheessa hyvää vauhtia ja kohta sen jälkeen Markku, jonka kanssa hymyt korviin ja fistpumpit. Sen jälkeen aloinkin odottelemaan, että milloin 55km kärki eli Ansion Henkka tulee takaa. Sitä sai odotella hetken aikaa ja kun hetkii tuli, se ei kauaa kestänyt, kun oli jo ohi. Takaa tuli tasaiseen tahtiin 83km ja 55km juoksijoita, joille huikkailin tsemppejä ja sain tsempit takaisin. Välillä, kun tuli isompi jono, niin hyppäsin polun viereen odottamaan. Tein tätä kymmenkunta kertaa ja jossain vaiheessa kyllästyin tähän ja annoin kepeämpi jalkaisten loikkia penkan puolelta ohi. Tässä vaiheessa aloin olla aika kypsä mutaiseen juurakkohelvettiinkin ja sainkin sen alla olevalle videolle.  

Tiusasen Riku tuli jossain vaiheessa tuollaisen jonon mukana ohi ja siitä sain buustin lähteä hölkkäämään mukaan jonoon. Sainkin ohitettua Rikun jossain vaiheessa, kunnes hän taas Kitkajoen reunustalla tuli takaani, molemmat olimme ihmeissämme, milloin olin ohittanut hänet ja gps jäljestä myöhemmin selvisi, että olimme vain kiertäneet jonkun puskan toiselta puolelta ja toinen toiselta. Kuljimme jonkun matkaa Rikun kanssa samaa tahti, kunnes hän jäi täyttämään vesipulloja ja sen koommin en häntä nähnyt. Olin soittanut vaimolle Oulangasta lähdön jälkeen, että todennäköisesti he ehtivät alta pois ennenkuin minä olen laskeutunut portaat, jotka yhdistyvät pienelle karhunkierrokselle ja että menevät oman juoksunsa maaliin. Tulin siihen kohtaan 14:30 ja heidän lähtönsä oli ollut 13:30. Arvelin, että ovat kohdan jo ohittaneet, mutta eivät välttämättä kauhean kaukana ole. Juoksukävelin sitä rollaattoribaanaa eteenpäin, kunnes tulin Harrisuvannon riippusillalle, kysyin pääsisikö mustalla numerolapulla ohittamaan jonon ja kaikki tekivät siististi tilaa, josta kiitin. 40 metriä ennen siltaa huomasin tutun näköisen takin jonossa ja muiskautin vaimolle suukon poskelle tai huulille, ei pysty muistamaan. Sanoin jatkavani matkaa, koska he saavat minut kuitenkin kiinni riippusillan jälkeen ja menevät ohi heittäen. Itse en ollut enää juoksemassa vaan sauvakävelemässä maaliin. Eipä aikaakaan, kun mimmit ottivat minut kiinni ja vaimoni päätti jäädä taivaltamaan kanssani hitaammin, vaikka yritin häntä kannustaa menemään kaverinsa kanssa. Ei se kyllä lainkaan minua haitannut, että Jenni halusi auttaa minua tuossa, vaikka eihän mulla mitään hätää ollutkaan. Sieltä alkoi vauhdissa tulemaan sipsiä, pähkinöitä, suklaata, mandariinia, juotavaa ym. riitti, kun vaan avasi suun. Basecampin huoltoon saavuin ajassa 27:51 ja siellä Jenni täytti omat pullonsa ja minun pullon ja otti evästä matkaan. Itse juttelin Miran kanssa, joka oli talkoolaisena ja hän otti minusta ja Jennistä kuvankin siinä.

kuva @ihateruniloverun

Jatkoimme matkaa ja välillä teimme tilaa nopeammille ja sitten taas eteenpäin. Sauvakävely oli helppoa ja uudet sauvani toimivat koko reissun ajan todella hyvin. Reitti alkoi olla todella märkää ja mutaista, mutta eipä niitä kosteikkoja kauaa jaksanut kierrellä, kun matkaa oli vähän jäljellä ja jalat kastuivat kiertelemälläkin. Swimrun kenkä päästää veden kuitenkin samantien pois, eikä vesi jää sinne lillumaan. Ja sitten ne herkulliset vaarat alkoivat, Vattuvaara, Kumpuvaara, Hopeavaara ja sitten Konttainen. Ylämäet eivät tuottaneet ongelmia edelleenkään, mutta alamäet alkoivat tuntua etureisissä ja polvissa. Sauvoilla sai kyllä hyvin autettua siinäkin. Jenni lähti juoksemaan hieman aiemmin, että saa itsensä huollettua Konttaisen huollossa. Itselläni oli suunnitelma mennä suoraan läpi ja jatkaa nousua kohti valtavaaraa. Siinä ensimmäisessä nousussa tavoitimme Elinan ja mentiin se mäki yhdessä ylös. Elinalla oli ongelmia kylmyyden kanssa, mutta tiesin hänenkin tulevan maaliin sisulla. Jatkoimme Jennin kanssa menoa tasaista tahtia. Meni melkein niin, että minä vedin mäen ylös ja odottelin ja tsemppasin Jenniä tässä vaiheessa.  Alamäet sitten vakaalla askeleella hissukseen. Niitä valehuippuja en kyllä muistanut lainkaan, ainakin kolme kertaa sanoin, että tuon päällä näkyy mökki mutta eipä näkynytkään. Kyllä se Valtavaarakin sieltä sitten lopulta tuli,jälkeenpäin harmittelin, ettei tullut otettua mitään kuvia siellä, mutta tuuli ja sade alkoi olemaan jo sen verran viileän tuntuista, että halusin vaan nopeasti pois. Sanoin Jennille, että se on sitten viimeiset 3,5km jäljellä, pari laskua ja pari nousua. Myönnettäköön, että ne laskut ja nousut tuntuivat vielä torstaina Jounin kanssa huomattavasti kevyemmiltä. Rukan viimeinen nousu tuli ja sen päällä oli Flänkki NUTS kelloa kilkattamassa ja kannustamassa. Sieltä lasketeltiin rauhassa alaspäin ja fiilis alkoi nousta taas. Hitto, taas tulee mentyä 100 mailinen ja tunti nopeammin kuin vuosi takaperin. Karhunkierroksen portista sisään ja sitten alkoikin kuulua kuuluttajan kertovan, että sieltä tulee Pasi Pirhonen ja Jenni Pirhonen, liekö sukua toisilleen, onkohan kenties pariskunta, tuuleteltiin ja naureskeltiin, että on on ja tallustettiin portaita alaspäin, minä tosin portaiden vieressä, koska se tuntui helpommalta. Enää yksi mutka, ja sitten alamäkeä juosten punaista mattoa kohti. Punaisella matolla Jenniä kädestä kiinni ja tuulettaen maaliin. Mitalit kaulaan ja pusu ja sitten se selvisi selostajillekin, että pariskuntahan me ollaan.

Loppuaika: 33:55:52. Jennin ajan mä pilasin, mutta oman reittinsä hän suoritti läpi ja ei muuta tavoitetta ollutkaan. Huikeaa suorittamista häneltäkin.

Punainen matto rakkaan kanssa.                  kuva: @onevisionfi

Nopeat finisher kuvat ja suihkuun ja saunaan lämmittelemään. Saunassa ei kauaa viihtynyt, vettä meni sisään mukavasti ja melkein yhden oluenkin sain juotua. Sitten lattialle pötköttämään jalat koholle ja pari peittoa päälle ja seuraamaan, miten kavereille on käynyt. Kaikki tutut, jotka matkalla vielä olivat, tulivat maaliin nätisti, viimeinen 83km sankari siinä puoli kahdentoista aikaan.

Jalat eivät kärsineet vaurioita, ei rakkoja, eikä kynsien mustumisia. Kengät ja sukat toimivat juuri kuten niiden pitikin.

Nyt katseet on käännetty jo UTTF kiertueen seuraavaan etappiin Ylläkselle, johon on vielä kuusi viikkoa aikaa palautella, tällä viikolla otin hieman fillarointia ja ensi viikolla varmasti jo hölkän pariin kevyesti.

Instagram: https://www.instagram.com/paspar_2/
Strava: https://www.strava.com/athletes/11926056

NUTS Karhunkierros 2018 (166km)

9.10.2017 Los Angeles

Päivä oli vietetty virvokkeita nauttien Hollywood Boulevardilla ja kuuluisuuksein taloihin tutustuen kiertoajelulla, illalla Anaheimissa Honda centerillä katsomassa Anaheim – Galgary NHL-peli ja siitä Selänne Steak Tawerniin jatkoille. Yöllä rymyttiin sitten übereillä villalle takaisin ja Fat Burgerista kunnon jenkkipurilaiset mukaan ja sohvalle pötköttämään ja mussuttamaan burgeria oluen kanssa. Jossain vaiheessa aamuyötä on kömmitty sänkyyn lepäämään.

10.10.2018 klo.7:30 LA time.

Herään puhelimen piippaukseen  - havahdun ja ei hemmetti, Nuts Karhunkierros ilmo aukeaa 30min päästä. Vuosi takaperin paikat meni kahdessa minuutissa. Nyt Jokke kyllä veikkaili etukäteen, että kun kiintiöt on nostettu ja ultrillekaan ei rajoitteita ole, niin ihan yhtä vikkelään ei mene paikat loppuun.

Päässä jyskyttää eilinen huippuilta. Suihku ja rommikolaa tekemään aamupalaksi. Ylimenokauden päätapahtuma menossa, ei huolta huomisesta. Riittää, kun hengissä selviää takaisin kotiin.

Eipä sitten muuta kuin sormet ristiin ja puhelimella yrittämään nutsin sivujen kautta sisään ilmoittautumiseen – ei pääse. KPK:n facesta löytyy onneksi linkki suoraan My Race Resultsin ilmoittautumiseen, pääsen sisään ja saan ilmoittautumisen menemään läpi 82km matkalle, voittajaolo jo siinä vaiheessa. Takaraivossa optio, että jos talvi sujuu hyvin treenien osalta, tulen muuttamaan matkan perusmatkaksi.

Seuraavana päivänä siirryttiin Las Vegasiin kymmenen kaverin kanssa kuudeksi päiväksi lomailemaan, but what happens in Vegas, stays in Vegas...

Reissusta selvittiin hengissä ja useita mahtavia kokemuksia rikkaampana.
Talvi mulla meni marrasputkesta lähtien paremmin kuin hyvin, treenien keskittyessä pk-nylkyttämiseen poluilla Salpausselän maastoissa, joten nousumetrejäkin tulee joka lenkille, omasta fiiliksestä riippuen, ihan mukavasti. Vuoden vaihteessa vaihdettiin toisenkin lapsen hoitopaikka lähemmäs kotia logistisista syistä ja aloin juoksemaan työmatkat edestakaisin. Vaimo vie lapset aamuisin ja minä haen. Muutamaan kertaan on esikoulun opettajat ja päiväkodin hoitajat pyöritelleet silmiään, kun meikäläinen pakkaskelissä tulee lapsia hakemaan shortsit ja sandaalit jalassa. Oon koittanut selitellä, että juostessa tarkenee ihan hyvin vähissä vaatteissa. Edelleenkin lapset annetaan mulle sieltä mukaan, eli kaippa ne on uskonut mua.

Jo helmikuussa alkoi olemaan selvää itselle, että perusmatkalle lähdetään, mutta vasta huhtikuun puolessa välissä sain päivitettyä tiedot ja homma alkoi olemaan todellista. Vuoden alusta toukokuun puoleenväliin tuli juoksukilometrejäkin n.1450, joka ei paljoa ole mun parasta vuotta (1700km) perässä. Yksi ATM mökkiultra 4.0 tuli pitkänä perjantaina käytyä juoksemassa, jossa yhdeksässä tunnissa sain aikaiseksi 42,5km ja 2396m nousua. Hyvä treeni siis Karhunkierrosta ajatellen. Yhden 165km viikonkin sain paineltua, joka myös antoi uskoa, että perusmatka on selätettävissä.

No sitten: NUTS Karhunkierros perusmatka

Perille Rukalle saavuttiin torstaina iltasella n. 10h matkustamisen jälkeen. Majoitus meillä oli nyt kävelymatkan päässä Rukan torista (meil on ihan ässä matkanjärjestäjä), joten autoa ei tarvittu siirtymiseen lähtöpaikoille tai muuallekaan. Ilta meni Flänkin ja Mellun kanssa suunnitellessa seuraavaa päivää ja meidän perus edellisen illan valmistautumisella – sipsiä, limua ja kaljaa (tällä kertaa tosin vain yksi) Jos kaikki menisi hyvin ilman ongelmia, laskin etukäteen selviäväni maaliin 30-32h välissä. Neste tankkaukseen juoksun aikana olin varautunut kolmella 0,5l lötköpullolla ja kitkajoesta sekä puroista oli tarkoitus täydentää. Geelejä suunnittelin ottavani 45min välein ja pari saltstickiä(suolakapseli, joka sisältää elektrolyytit myös) tunnissa. Lisäksi oli clif blokseja, snickersiä, clif bar patukkaa ja kuivattuja taateleita. Salamipötkötkin olin ostanut, mutta ne unohtui lopulta jääkaappiin.
 

Aamulla siirryttiin kisakeskukseen varuste tarkastukseen, numeroiden haku ja face live portaiden yläpäästä muutaman foton kera ja takas kämpille aamupalalle ja drop bagit kuntoon ja käytiin ne vielä erikseen pudottamassa vähän ennen yhtätoista. Sitten suihkuun ja vetämään juoksukamat päälle. Nännien teippaus ja vassekylpy kuuluu mun ultravalmistautumiseen. Sandaalit jalkaan, lippis päähän, reppu selkään ja kohti kisakeskusta, jossa törmättiin vanhoihin tuttuihin ja muutaman uudenkin kanssa esiteltiin itsemme. Sitten hetkeksi jammailemaan ja odottamaan starttia. Kauaa ei tarvinnut odottaa, kun lähtölaskenta alkoi ja päästiin matkaan. Kumma kyllä, mua ei jännittänyt juuri lainkaan ja matkaan lähdettiin hymyssä suin suuren yleisön tsemppausten saattamana. Kävelyä Rukan päälle, josta kevyesti rullaillen alaspäin. Juoksu tuntui hyvältä alusta lähtien ja valtavaaran nousut helpoilta.

Sandaaliveljekset matkalla.                      Kuva: @onevisionfi

Valtavaaralta alaspäin lähtiessä huomasin, että joku oli kaatunut, mutta nousi ylös ja samantien siinä oli kanssa juoksija jeesaamassa ja kyselemässä kuntoa. Marianna oli polven kolauttanut kiveen, mutta jatkoi silti sinnikkäästi matkaa.

Me oltiin varmaan jossain keskivaiheilla porukkaa ja suunnitelmana oli siirtyä rauhassa noin puolentoista tunnin aikana Konttaisen huoltoon. Sinne saavuttiin reilusti etuajassa 1:09:51. Nopeasti kahden lötköpullon täyttö ja vihreetä kuulaa ja sipsiä naamaan. Ulos Konttaisen huollosta 1:11:22 ja eikun nousemaan Konttaisen huipulle. Mäet mentiin kävellen ja tasaiset ja alamäet juosten. Ilma oli kuuma, jossain kohtaa tuli muutama pisara vettäkin, mutta ilo sateesta jäi ennenaikaiseksi. Juoksu kulki silti edelleen mukavasti, ehkä jopa liiankin lujaa suunnitelmiin nähden. Flänkillä jalka liikkui ja enhän mä voinut kaveria yksin päästää vielä tässä vaiheessa. Basecampin huoltoon johtavalla tieosuudella oli mulla todella kuuma ja vedetkin oli loppu. Heitin siinä viimeiset 50m kävelyksi ja huoltoon saavuttiin ajassa 3:34:13. Join suoraan yhden vesipullollisen ja täytin kaikki kolme lötköä, jonka jälkeen mandariinia, banaania ja pala suklaata. Mä oon tosi huono syömään kiinteää ruokaa ultrilla, mutta noi hedelmät tuntuu maistuvan aina. Huollosta jatkettiin matkaa ajassa 3:39:45 eli vähän reilu 5min siinä meni.

Juoksu tuntui edelleen hyvältä, mutta noin 27km kohdalla tunsin vasemmassa pohkeessa krampin alun ja siirryin hetkeksi kävelyyn. Suolaa naamariin ja matka jatkui hyviä juostavia polkuja pitkin vattumutkan rantaan, jossa pulahdimme vilvoittelemaan. Vedessä kyykkyyn mennessäni vasen takereisi kramppasi, mutta sain sen nopeasti kuriin. Pulahdus teki todella hyvää ja vilvoitti kuumennutta kroppaa. Paalijärven veljekset painelivat tässä kohtaa ohi ja kerroin pohje ongelmastani Harrille. Siitä matka vielä jatkui juosten, mutta pohjekramppi palasi ja kaivoin sauvat esiin ja aloin kävellä. Otin suolaa ja vettä reippaasti ja kävely sujui mukavasti ilman kipuja. Juoksin tasaisia ja alamäkiä edelleen niin paljon kuin pystyin, mutta vasen pohje tuntui kiukuttelevan edelleen aika ajoin. Välillä pystyin juoksemaan pidemmänkin pätkän ja sitten oli taas siirryttävä sauvakävelyyn. Harmitti, mutta olin päättänyt tulla maaliin ja krampit ei sitä estäisi. Tiesin niistä pääseväni yli ajan kanssa. Kitkajoen rannassa sain veljekset ja muutaman muun kiinni, täytin tyhjät juomapullot ja lähdin porukan mukana liikkumaan hidas kulkuista joen vartta eteenpäin. Joku kaveri sanoi siinä, että jättää Oulangan huoltoon magnesium voiteen minulle, jonka kertoi auttavan kramppeihin. Kuljin pääasiassa kävellen hankalat juurakkoiset pätkät, välillä juoksuaskelia tapaillen. Edellisen vuoden 82km:ltä oli jäänyt kauhukuvina 14km juurakkopätkä mieleen, mutta nyt en käytännössä huomannut sitä, pystyin jopa juoksemaankin siellä. Jossain kohtaa saavutin pari Iso Hunnarin Hapotuksen kaveria, toisella oli imeytymisongelmia ja mikään ei tuntunut pysyvän sisällä, toisen kanssa juttelimme pitkän pätkän ja matka eteni ihan hyvää vauhtia kimpassa. Olin suunniteltua aikataulua jo noin tunnin jäljessä, mutta fiilis oli edelleen hyvä. Oulankaa lähestyviä neulaspolkuja pystyin jo juoksemaan joitain pätkiä ilman kramppeja. Hieman ennen Oulankaa törmäsin ylen polkujuoksevaan toimittajaan Marko Krapuun, jonka kanssa olimme etukäteen sopineet pienestä haastattelusta Oulangan maisemissa. Marko otti instagramissa yhteyttä kysyen, aionko juosta KK:lla perusmatkan sandaaleilla ja voisiko haastatella jossain vauheessa. Totesin, että tottakai juoksen ja haastattelunkin annan mielelläni. Siinä sitä mentiin sitten ja vastailin parhaani mukaan Markon kysymyksiin ja juoksua kuvattiin sivulta, edestä ja takaa. Ensimmäinen pätkä tulikin ulos jo lauantain pää uutislähetyksessä. Itsehän en sitä livenä nähnyt.😂 Pidempi Pätkä on nähtävissä yle areenassa mennään metsään koosteessa: Verta, hikeä ja kyyneleitä.

Vihdoin Oulangan huolto tuli vastaan(9:13:10) ja sisään mennessäni näinkin kaverin, joka magnesium voidetta tarjosi.(Kiitos siitä Issakaisen Mika!) Istahdin alas ja voitelin molemmat pohkeet ja penikat sillä ja putsailin sukat, vääntelin hieman varpaita ja jalkateriä, söin hedelmiä ja otin pikku palan clif bariakin. Täytin drop bägistä muutamia geelejä reppuun. Patukoita tai muuta en ottanut lisää, koska edellisetkin oli vielä koskematta. Täytin pullot vedellä ja jatkoin matkaa. Selvisin Oulangastakin n. 15min huollolla. 

kuva: @allaboutlapland Varpaiden välin putsausta hymyssä suin

Lähdin kävellen jatkamaan matkaa ja soitin kotiin puoli kymmenen aikoihin hyvän yön toivotukset lapsille ja vaimolle. Tytöt olivat kovin kiinnostuneita olinko nähnyt karhuja tai susia, kun niitä kuulemma on siellä. Sanoin, että en ole, mutta jos näen, niin otan kuvan heille. Neidit kertoivat syövänsä iltapalaksi jokirapuja äidin kanssa ja menevänsä sitten kiltisti nukkumaan. Puhelun lopetettuani jatkoin juoksukävelyä eteenpäin. Laitoin garminin latautumaan ja fiilis oli hyvä, kun ilta alkoi viilenemään ja nesteen kulutus hieman rauhoittui. Jonkun aikaa taivallettuani yksin, takaa tuli viiden hengen porukka, johon hyppäsin mukaan. Siinä oli Martin Bulgariasta, Heli, Jyrki, Jukka ja Jari. Vauhti kasvoi hieman, mutta se teki itselle hyvää. Helpot pätkät juostiin ja juurakot käveltiin. Pääasia, että matka eteni ja juttu kulki. Kaikki tuntuivat olevan kokeneita ultraajia, joten tunsin oloni turvalliseksi heidän kanssaan. Jossain kohtaa Martinilla alkoivat vaikeudet ja hän tippui porukasta takkia kaivaessaan. Kärkikin tuli vastaan ja ilmoitti, että Hautajärvellä on pizzaa tarjolla. Siitäkös innostuttiin ja matka eteni joutuisasti kohti herkkupöytiä. Aallon Henkkakin tuli vastaan ja muutama sana vaihdettiin, kaveri näytti antaneensa alkumatkalle lähes kaikkensa, silmät seisoivat jo päässä, mutta matka jatkui hänelläkin vielä kymmeniä kilometrejä, kunnes joutui keskeyttämään kilpailun. Kova alkuvauhti vaati veronsa.

Hautajärvelle saavuttiin ajassa 15:03:17. Pihalla näin Flänkin, joka väitti olleensa lähellä keskeyttää, mutta vegepizza oli saanut mielen muuttumaan. En kyllä rehellisesti sanottuna uskonut kaveria, kun muistelen edellisvuoden 82km kisaa. Jätkä istuskeli Kitkajoen varressa jalkaan sidettä sitomassa(oli ollut jalan kanssa ongelmia jo pidemmän pätkän), kun ohitin hänet, mutta sieltä se sankari vaan takaa tuli mukaan jatkamaan leikkiä. Hänelläkin oli nyt ollut ongelmia vatsan kanssa, kuten monella muullakin tuntui olevan. Itsellä energiat tuntui imeytyvän ja geelit toimivat hyvin. Patukat eivät edelleenkään olleet mielessä ja niitä ei tehnyt mieli.

Sisällä otin sandaalit pois jalasta, putsasin jalat ja vaihdoin puhtaat sukat jalkaan. Tilasin huollosta jauhelihapizzan ja otin kokista lötköpulloon. Roiskeläppä maistui taivaalliselta, mutta en pystynyt kuin puolet syömään siitäkään. Kokikset vedin kaikki ja se oli piristysruiske itselle. Täytin kaksi lötköpulloa vedellä ja yhteen otin kokista, koska se maistui niin hyvältä. Sitten vedin takin päälle, otin kuivat buffit mukaan, geeli täydennyksen vestin taskuihin ja huikkasin muille jatkavani matkaa. Huolto kesti n.38min. Lähdin jatkamaan kävellen siihen saakka, kun muut tulivat takaa juosten ja hyppäsin mukaan juoksuun. Tulimme hyvää vauhtia ensimmäiset 7km huollosta ja sitten matkanteko vähän hidastui, kun ei ollut enää niin juostavia polkuja väsyneille jaloille. Matka jatkui porukassa Helin, Jyrkin ja Jarin kanssa. N. 100km kohdalla Heli ja Jyrki jäivät hieman ja Jarin kanssa jatkettiin matkaa kahdestaan. Jarilla alkoi vedet loppumaan ja matkaa oli n.9km huoltoon, joten päätimme mennä reippaasti kävellen sinne. Matka siitä huoltoon tuntui todella pitkältä. 82km kärki tuli ohi lujaa vauhtia muutama kilometri ennen Oulankaa.

Oulankaan saavuttiin uudelleen n. 21:26:00 ajassa. Sinne oli kiva tulla, kun paikka kuhisi 53km lähtijöitä ja kannustus oli äänekästä. Muutama tuttukin näkyi valmistautuvan kisaan ja sanaset vaihdettiin ja tsempit otettiin puolin ja toisin vastaan. Luomujuoksu-ryhmästä tuttu Markus oli virittänyt sandaalinsa perinteisellä huarache nyörityksellä jalkoihin ja odotteli omaa starttiaan.

Huollossa pullojen täyttö. Tällä kertaa pelkkää vettä, kun kokista ei enää ollut tarjolla. Muutama sipsi suuhun ja dropparin pyörittelyä. Mitään en sieltä mukaan enää ottanut, jonka myöhemmin sitten huomasinkin. Oulangan huolto kesti n.12min ja pääsin matkaan hyvän aikaa ennen klo 10 tapahtuvaa 53km starttia. Tavoite olikin ehtiä heidän alta pois ennen parin pienen sillan kautta kulkevaa kaunista koukkaisua. Ehdinkin siitä hyvin ja laitoin facebook liven pyörimään ja siinä hieman herkistyinkin, kun tajusin jutellessa, että maaliin pääsyä ei estäisi kuin jalan katkeaminen tms. tässä vaiheessa. Vähän sen jälkeen tulikin Valido hirveää kyytiä ohi. Hän oli seuraavat jättänyt jo näkymättömiin ja jatkoi matkaa päättäväisesti eteenpäin. Huikattiin tsempit toisillemme ja itsekin otin juoksuaskelia eteenpäin. Näillä paikkeilla huomasinkin kelloa vilkaistessa, että dropparista piti ottaa varavirta mukaan ja tiesin, että kello tulee tilttaamaan jossain kohtaa.

Nopeasti kuitenkin alkoi takaa tulemaan isompi lössi lyhyempien matkojen menijöitä ja koitin kävellä/juosta siten, että olisin mahdollisimman vähän poissa nopeampien tieltä. Välillä menin polkua pitkin ja välillä polun vieressä hieman raffimmassa maastossa. Lähes kaikilta takaa tulevilta tuli tsemppaukset ja koitin kaikille vastatakin. Tiesin siinä vaiheessa, että yksin ei tarvitse matkaa taivaltaa. Entinen naapurini Matiaskin tuli ohitse, hidasti kävelyyn ja jäi juttelemaan vähäksi aikaa. Oli mukava häntäkin nähdä pitkästä aikaa. Edelleen matka eteni koko ajan kohti määränpäätä ja yleinen fiilis oli hyvä, vaikka hieman alkoi matka jo painaakin jaloissa. Ilma oli lämmin, jos ei jopa kuuma ja nestettä kului. Neulaspolkujen jälkeinen juurakkopätkä meni hieman ohi siinä porukkaa väistellessä. Se ei tosin haitannut pätkääkään, ei mulla sitä osuutta ikävä ole ollut. Vedetkin loppuivat taas tällä pätkällä, mutta joku ystävällinen nainen auttoi minua täyttämään pari pulloa purosta. Olisin varmasti itsekin ne saanut täytettyä, mutta hän sattui tulemaan samaan aikaan sillan yli ja pyysin apua.(Kiitos!) Jossain näillä paikkeilla kellokin sanoi sopimuksen irti (132,7km sain dataa tallennettua).

Kitkajoen varrelle tultaessa oli vedet taas lähes loppu ja siinä istahdin joen viereen rauhassa täyttämään pullot ja joinkin litran verran samantien. Siinä olisi viihtynyt pidemmänkin aikaa, mutta pystyyn oli itsensä jälleen kammettava ja lähdettävä jatkamaan matkaa. Joen viertä kulkeva tekninen polku meni hitaasti, mutta varmasti. Kuljin edelleen yksin ja takaa tuli edelleen porukkaa, tosin harvemmin ja hitaampaa vauhtia.

Laskeutuessani portaita kohtaan, jossa 31km ja pidemmät matkat yhdistyvät samalle reitille näin vielä paljon pikamatkan nautiskelijoita ja baana oli sen verran houkuttelevaa, että hölkkäilin sitä eteenpäin ja ohittelin kävelijöitä. Pätkä juoksua ja toinen kävelyä oli suunnitelma ja sitä toteutettiin basecampin huoltoon asti, johon saavuin ajassa 28:35:30. Pullojen täyttö: kahteen vettä, yhteen urheilujuomaa. Mandariinia ja sipsiä suuhun ja matka jatkui neljän minuutin huollon jälkeen. Laskin, että aikaa on vielä 7h20min ehtiä maaliin ja loppumatkasta ei tarvitse kiirehtiä.

Basecampista lähtiessä ja tallustaessani tietä pitkin eteenpäin olin jo ihan hukassa, kun en löytänyt reittimerkkejä mistään ja käännyin jo takaisinpäin pyörimään. Sieltä tuli joku ulkomaalainen juoksija, joka ohjeisti minut oikeaan suuntaan taas. Pari kilometriä edettyäni takaa tuli toinen pitkämatkalainen Kari, joka sanoi, että ei tässä aikaa ole jäädä laahustamaan, vaan täytyy liikkua. Karin kanssa sitten loppumatka taivallettiinkin yhdessä. Mukavaa oli saada jälleen juttuseuraa, vaikka pitkiä pätkiä oltiin hiljaakin. Matka etenee kuitenkin yhdessä mukavammin ja joutuisammin. Siinä oli myös eräs 31km naisporukka, joka piti tankkaus taukoa 30min välein, jonka saimme kiinni heidän tauon aikana ja sitten he taas menivät ohi, kun liikkuivat. Hyvät oli eväät heillä ja tarjosivat meillekin kylmäsavustettu poroa ym. mutta ei minulle maistunut ja jätin ottamatta. Normaalisti ottaisin mieluusti, mutta tuossa kohtaa kroppa ja mieli oli eri mieltä. Muistikuvat muuten ovat Basecamp - Konttainen väliltä aika heikot, varmaan reilun vuorokauden hereilläolo ja fyysinen suoritus oli osasyynä tähän. Iso Kumpuvaaran muistin edellisvuodesta ja sen, että kohta aletaan menemään vaaroja ylös-alas. Nousut ja laskut tuntuivat hieman rankemmilta kuin menomatkalla ja vauhtikaan ei ollut ihan samaa. Sieltä se Konttaisenkin nousu vihdoin tuli ja hymyssä suin taaperrettiin sitä ylös. Välillä täytyi hieman hengähtää ja katsella maisemia ja sitten matka taas jatkui. Konttaiselta lasku alas huoltoon meni yllättävän kevyesti sauvojen kanssa ja huoltoon saavuttiin ajassa 32:46:51. Huollossa taas pullojen täyttö, hieman mandariinia, suklaata ja sipsiä ja eteenpäin. Loppumatkan tiesin olevan varmaankin reissun rankin nousuineen ja laskuineen, mutta olihan meillä kolme tuntia aikaakin siihen käytettävissä ja maisemat niin mahtavat, että saa niitäkin katsella. Valtavaaran huipulta kuvasin vielä yhden livepätkän Facebookkiin ja sitten laskeutumaan. Sieltä laskeutessani sandaali lipsahti hienon irtohiekan vaikutuksesta kiven päällä ja kaaduin ensimmäisen kerran kisassa. Kevyesti persiilleen mentiin, nopea tsekkaus, ettei sattunut mitää ja kukaan nähnyt ;) ja lasku jatkui.

Kohta sitä oltiin loputtoman pitkältä tuntuvassa Rukan nousussa. Takaa tuli innokkaita juoksijoita lyhyemmiltä matkoilta, itse olin päättänyt, että juoksuaskelia en ota ennen punaista mattoa. Mäki taaperrettiin ylös ja hyppyrimäen juurella oli hieno fiilis, kun tiesi viimeisen mäen olevan voitettu. Sieltä sitten lähdettiin vielä viimeiseen laskuun tallustamaan. Sauvoja en jaksanut enää taitella kasaan, joten ne kädessä mentiin kohti Rukan keskusta. Hieman ennen Karhunkierroksen porttia bongasin Markon jälleen kameran kanssa ja saatiin vielä loppuportaat ja maaliintulokin videolle. Omasta puhelimesta vielä livelähetys päälle, sauvat toiseen käteen ja juoksua tapailevia askelia kohti maalia. Kivahan sinne oli palata, kun yleisöä oli vielä paikalla, Flänkkikin suihkunraikkaana punaisen maton alussa mitali kaulassa, musiikki pauhasi ja MC Takkula mikin varressa saatteli maaliviivan yli ajassa 34:57:45. Olihan se muutama tunti suunniteltua enemmän, mutta päätavoite oli päästä maaliin. Mitali kaulaan, hymy huulille, lämmintä päälle ja olut käteen (jota en kuitenkaan avannut kuin vasta kahden päivän päästä). Siitä sitten telttaan kanakeittoa ja kokista vetämään. Ruoka ei oikein maistunut vieläkään, vaikka keitto oli hyvää. Otin keiton mukaan ja lähdimme kohti majoitusta. Onneksi kaverit olivat vastassa maalissa ja muistuttamassa, niin tuli kerrankin otettua finisher-kuvatkin lakanan luona, ei olisi oma järki riittänyt siihen.

Kämpille ja suihkuun, josta sitten loppuikin lämmin vesi, kun olin saanut jalkaterät pestyä. Siitä alkoikin kropan tärinä ja äkkiä kaikki vaatteet takaisin päälle, elektrolyyttijuoma huiviin ja peiton alle. Siinä hetki vielä juteltiin jätkien kanssa, mutta silmä painoi sen verran ja totesin kavereille, että voisin käydä nukkumaan. Aamulla kaverit sanoikin, että noin kolme sekuntia tuosta ja olin unessa.

Aamulla suihku ja vähän aamupalaa sisuksiin, pakkaus ja droppareitten nouto. Sitten päästiinkin mukavalle kotimatkalle, joka meni yllättävän nopeasti yhdellä kahvi ja ruokatauolla. Huomasi kyllä pysähdyspaikoilla, että KK:lta oli muitakin palaamassa etelää kohti. Ankka-kävely oli kuuminta hottia autoista nousevien sankareiden suorittamana. Kotona odottikin lapset pihalla ja sain kantoapua matkakasseille heiltä. Sitten päästiinkin vaimon ja lasten väsäämää yllätyskakkua maistelemaan.

Matkahan oli tuplaten pidempi kuin olen aiemmin mennyt, joten palautuminenkin on täysi kysymysmerkki itselle.

Lihakset palautui KK:sta nopeasti, pyöräilyä tuli harrastettua heti maanantaista lähtien ja juoksemaan lähdin kahden viikon jälkeen. En ole mitään ihmeitä tehnyt vieläkään KK:n jälkeen ja kilometrit ovat pysyneet maltillisina. Pyöräilyä ja kevyttä lenkkeilyä on ollut ohjelmassa. Yllärinä itsellekin lähdin mukaan Jukolaan suunnistamaan ensimmäistä kertaa intin jälkeen. Torstaina sain kutsun ja perjantaina opettelin kompassin ja kartan käytön. Jukola meni hyvin ja jonkinlainen innostus tuohonkin lajiin heräsi.

Nyt on kesäloma päällä ja mökillä nautitaan Suomen kesästä katse suunnattuna kolmen viikon päästä olevaa UTTF:n seuraavaa koitosta Nuts Ylläs Pallasta.