NUTS Karhunkierros 2018 (166km)

9.10.2017 Los Angeles

Päivä oli vietetty virvokkeita nauttien Hollywood Boulevardilla ja kuuluisuuksein taloihin tutustuen kiertoajelulla, illalla Anaheimissa Honda centerillä katsomassa Anaheim – Galgary NHL-peli ja siitä Selänne Steak Tawerniin jatkoille. Yöllä rymyttiin sitten übereillä villalle takaisin ja Fat Burgerista kunnon jenkkipurilaiset mukaan ja sohvalle pötköttämään ja mussuttamaan burgeria oluen kanssa. Jossain vaiheessa aamuyötä on kömmitty sänkyyn lepäämään.

10.10.2018 klo.7:30 LA time.

Herään puhelimen piippaukseen  - havahdun ja ei hemmetti, Nuts Karhunkierros ilmo aukeaa 30min päästä. Vuosi takaperin paikat meni kahdessa minuutissa. Nyt Jokke kyllä veikkaili etukäteen, että kun kiintiöt on nostettu ja ultrillekaan ei rajoitteita ole, niin ihan yhtä vikkelään ei mene paikat loppuun.

Päässä jyskyttää eilinen huippuilta. Suihku ja rommikolaa tekemään aamupalaksi. Ylimenokauden päätapahtuma menossa, ei huolta huomisesta. Riittää, kun hengissä selviää takaisin kotiin.

Eipä sitten muuta kuin sormet ristiin ja puhelimella yrittämään nutsin sivujen kautta sisään ilmoittautumiseen – ei pääse. KPK:n facesta löytyy onneksi linkki suoraan My Race Resultsin ilmoittautumiseen, pääsen sisään ja saan ilmoittautumisen menemään läpi 82km matkalle, voittajaolo jo siinä vaiheessa. Takaraivossa optio, että jos talvi sujuu hyvin treenien osalta, tulen muuttamaan matkan perusmatkaksi.

Seuraavana päivänä siirryttiin Las Vegasiin kymmenen kaverin kanssa kuudeksi päiväksi lomailemaan, but what happens in Vegas, stays in Vegas...

Reissusta selvittiin hengissä ja useita mahtavia kokemuksia rikkaampana.
Talvi mulla meni marrasputkesta lähtien paremmin kuin hyvin, treenien keskittyessä pk-nylkyttämiseen poluilla Salpausselän maastoissa, joten nousumetrejäkin tulee joka lenkille, omasta fiiliksestä riippuen, ihan mukavasti. Vuoden vaihteessa vaihdettiin toisenkin lapsen hoitopaikka lähemmäs kotia logistisista syistä ja aloin juoksemaan työmatkat edestakaisin. Vaimo vie lapset aamuisin ja minä haen. Muutamaan kertaan on esikoulun opettajat ja päiväkodin hoitajat pyöritelleet silmiään, kun meikäläinen pakkaskelissä tulee lapsia hakemaan shortsit ja sandaalit jalassa. Oon koittanut selitellä, että juostessa tarkenee ihan hyvin vähissä vaatteissa. Edelleenkin lapset annetaan mulle sieltä mukaan, eli kaippa ne on uskonut mua.

Jo helmikuussa alkoi olemaan selvää itselle, että perusmatkalle lähdetään, mutta vasta huhtikuun puolessa välissä sain päivitettyä tiedot ja homma alkoi olemaan todellista. Vuoden alusta toukokuun puoleenväliin tuli juoksukilometrejäkin n.1450, joka ei paljoa ole mun parasta vuotta (1700km) perässä. Yksi ATM mökkiultra 4.0 tuli pitkänä perjantaina käytyä juoksemassa, jossa yhdeksässä tunnissa sain aikaiseksi 42,5km ja 2396m nousua. Hyvä treeni siis Karhunkierrosta ajatellen. Yhden 165km viikonkin sain paineltua, joka myös antoi uskoa, että perusmatka on selätettävissä.

No sitten: NUTS Karhunkierros perusmatka

Perille Rukalle saavuttiin torstaina iltasella n. 10h matkustamisen jälkeen. Majoitus meillä oli nyt kävelymatkan päässä Rukan torista (meil on ihan ässä matkanjärjestäjä), joten autoa ei tarvittu siirtymiseen lähtöpaikoille tai muuallekaan. Ilta meni Flänkin ja Mellun kanssa suunnitellessa seuraavaa päivää ja meidän perus edellisen illan valmistautumisella – sipsiä, limua ja kaljaa (tällä kertaa tosin vain yksi) Jos kaikki menisi hyvin ilman ongelmia, laskin etukäteen selviäväni maaliin 30-32h välissä. Neste tankkaukseen juoksun aikana olin varautunut kolmella 0,5l lötköpullolla ja kitkajoesta sekä puroista oli tarkoitus täydentää. Geelejä suunnittelin ottavani 45min välein ja pari saltstickiä(suolakapseli, joka sisältää elektrolyytit myös) tunnissa. Lisäksi oli clif blokseja, snickersiä, clif bar patukkaa ja kuivattuja taateleita. Salamipötkötkin olin ostanut, mutta ne unohtui lopulta jääkaappiin.
 

Aamulla siirryttiin kisakeskukseen varuste tarkastukseen, numeroiden haku ja face live portaiden yläpäästä muutaman foton kera ja takas kämpille aamupalalle ja drop bagit kuntoon ja käytiin ne vielä erikseen pudottamassa vähän ennen yhtätoista. Sitten suihkuun ja vetämään juoksukamat päälle. Nännien teippaus ja vassekylpy kuuluu mun ultravalmistautumiseen. Sandaalit jalkaan, lippis päähän, reppu selkään ja kohti kisakeskusta, jossa törmättiin vanhoihin tuttuihin ja muutaman uudenkin kanssa esiteltiin itsemme. Sitten hetkeksi jammailemaan ja odottamaan starttia. Kauaa ei tarvinnut odottaa, kun lähtölaskenta alkoi ja päästiin matkaan. Kumma kyllä, mua ei jännittänyt juuri lainkaan ja matkaan lähdettiin hymyssä suin suuren yleisön tsemppausten saattamana. Kävelyä Rukan päälle, josta kevyesti rullaillen alaspäin. Juoksu tuntui hyvältä alusta lähtien ja valtavaaran nousut helpoilta.

Sandaaliveljekset matkalla.                      Kuva: @onevisionfi

Valtavaaralta alaspäin lähtiessä huomasin, että joku oli kaatunut, mutta nousi ylös ja samantien siinä oli kanssa juoksija jeesaamassa ja kyselemässä kuntoa. Marianna oli polven kolauttanut kiveen, mutta jatkoi silti sinnikkäästi matkaa.

Me oltiin varmaan jossain keskivaiheilla porukkaa ja suunnitelmana oli siirtyä rauhassa noin puolentoista tunnin aikana Konttaisen huoltoon. Sinne saavuttiin reilusti etuajassa 1:09:51. Nopeasti kahden lötköpullon täyttö ja vihreetä kuulaa ja sipsiä naamaan. Ulos Konttaisen huollosta 1:11:22 ja eikun nousemaan Konttaisen huipulle. Mäet mentiin kävellen ja tasaiset ja alamäet juosten. Ilma oli kuuma, jossain kohtaa tuli muutama pisara vettäkin, mutta ilo sateesta jäi ennenaikaiseksi. Juoksu kulki silti edelleen mukavasti, ehkä jopa liiankin lujaa suunnitelmiin nähden. Flänkillä jalka liikkui ja enhän mä voinut kaveria yksin päästää vielä tässä vaiheessa. Basecampin huoltoon johtavalla tieosuudella oli mulla todella kuuma ja vedetkin oli loppu. Heitin siinä viimeiset 50m kävelyksi ja huoltoon saavuttiin ajassa 3:34:13. Join suoraan yhden vesipullollisen ja täytin kaikki kolme lötköä, jonka jälkeen mandariinia, banaania ja pala suklaata. Mä oon tosi huono syömään kiinteää ruokaa ultrilla, mutta noi hedelmät tuntuu maistuvan aina. Huollosta jatkettiin matkaa ajassa 3:39:45 eli vähän reilu 5min siinä meni.

Juoksu tuntui edelleen hyvältä, mutta noin 27km kohdalla tunsin vasemmassa pohkeessa krampin alun ja siirryin hetkeksi kävelyyn. Suolaa naamariin ja matka jatkui hyviä juostavia polkuja pitkin vattumutkan rantaan, jossa pulahdimme vilvoittelemaan. Vedessä kyykkyyn mennessäni vasen takereisi kramppasi, mutta sain sen nopeasti kuriin. Pulahdus teki todella hyvää ja vilvoitti kuumennutta kroppaa. Paalijärven veljekset painelivat tässä kohtaa ohi ja kerroin pohje ongelmastani Harrille. Siitä matka vielä jatkui juosten, mutta pohjekramppi palasi ja kaivoin sauvat esiin ja aloin kävellä. Otin suolaa ja vettä reippaasti ja kävely sujui mukavasti ilman kipuja. Juoksin tasaisia ja alamäkiä edelleen niin paljon kuin pystyin, mutta vasen pohje tuntui kiukuttelevan edelleen aika ajoin. Välillä pystyin juoksemaan pidemmänkin pätkän ja sitten oli taas siirryttävä sauvakävelyyn. Harmitti, mutta olin päättänyt tulla maaliin ja krampit ei sitä estäisi. Tiesin niistä pääseväni yli ajan kanssa. Kitkajoen rannassa sain veljekset ja muutaman muun kiinni, täytin tyhjät juomapullot ja lähdin porukan mukana liikkumaan hidas kulkuista joen vartta eteenpäin. Joku kaveri sanoi siinä, että jättää Oulangan huoltoon magnesium voiteen minulle, jonka kertoi auttavan kramppeihin. Kuljin pääasiassa kävellen hankalat juurakkoiset pätkät, välillä juoksuaskelia tapaillen. Edellisen vuoden 82km:ltä oli jäänyt kauhukuvina 14km juurakkopätkä mieleen, mutta nyt en käytännössä huomannut sitä, pystyin jopa juoksemaankin siellä. Jossain kohtaa saavutin pari Iso Hunnarin Hapotuksen kaveria, toisella oli imeytymisongelmia ja mikään ei tuntunut pysyvän sisällä, toisen kanssa juttelimme pitkän pätkän ja matka eteni ihan hyvää vauhtia kimpassa. Olin suunniteltua aikataulua jo noin tunnin jäljessä, mutta fiilis oli edelleen hyvä. Oulankaa lähestyviä neulaspolkuja pystyin jo juoksemaan joitain pätkiä ilman kramppeja. Hieman ennen Oulankaa törmäsin ylen polkujuoksevaan toimittajaan Marko Krapuun, jonka kanssa olimme etukäteen sopineet pienestä haastattelusta Oulangan maisemissa. Marko otti instagramissa yhteyttä kysyen, aionko juosta KK:lla perusmatkan sandaaleilla ja voisiko haastatella jossain vauheessa. Totesin, että tottakai juoksen ja haastattelunkin annan mielelläni. Siinä sitä mentiin sitten ja vastailin parhaani mukaan Markon kysymyksiin ja juoksua kuvattiin sivulta, edestä ja takaa. Ensimmäinen pätkä tulikin ulos jo lauantain pää uutislähetyksessä. Itsehän en sitä livenä nähnyt.😂 Pidempi Pätkä on nähtävissä yle areenassa mennään metsään koosteessa: Verta, hikeä ja kyyneleitä.

Vihdoin Oulangan huolto tuli vastaan(9:13:10) ja sisään mennessäni näinkin kaverin, joka magnesium voidetta tarjosi.(Kiitos siitä Issakaisen Mika!) Istahdin alas ja voitelin molemmat pohkeet ja penikat sillä ja putsailin sukat, vääntelin hieman varpaita ja jalkateriä, söin hedelmiä ja otin pikku palan clif bariakin. Täytin drop bägistä muutamia geelejä reppuun. Patukoita tai muuta en ottanut lisää, koska edellisetkin oli vielä koskematta. Täytin pullot vedellä ja jatkoin matkaa. Selvisin Oulangastakin n. 15min huollolla. 

kuva: @allaboutlapland Varpaiden välin putsausta hymyssä suin

Lähdin kävellen jatkamaan matkaa ja soitin kotiin puoli kymmenen aikoihin hyvän yön toivotukset lapsille ja vaimolle. Tytöt olivat kovin kiinnostuneita olinko nähnyt karhuja tai susia, kun niitä kuulemma on siellä. Sanoin, että en ole, mutta jos näen, niin otan kuvan heille. Neidit kertoivat syövänsä iltapalaksi jokirapuja äidin kanssa ja menevänsä sitten kiltisti nukkumaan. Puhelun lopetettuani jatkoin juoksukävelyä eteenpäin. Laitoin garminin latautumaan ja fiilis oli hyvä, kun ilta alkoi viilenemään ja nesteen kulutus hieman rauhoittui. Jonkun aikaa taivallettuani yksin, takaa tuli viiden hengen porukka, johon hyppäsin mukaan. Siinä oli Martin Bulgariasta, Heli, Jyrki, Jukka ja Jari. Vauhti kasvoi hieman, mutta se teki itselle hyvää. Helpot pätkät juostiin ja juurakot käveltiin. Pääasia, että matka eteni ja juttu kulki. Kaikki tuntuivat olevan kokeneita ultraajia, joten tunsin oloni turvalliseksi heidän kanssaan. Jossain kohtaa Martinilla alkoivat vaikeudet ja hän tippui porukasta takkia kaivaessaan. Kärkikin tuli vastaan ja ilmoitti, että Hautajärvellä on pizzaa tarjolla. Siitäkös innostuttiin ja matka eteni joutuisasti kohti herkkupöytiä. Aallon Henkkakin tuli vastaan ja muutama sana vaihdettiin, kaveri näytti antaneensa alkumatkalle lähes kaikkensa, silmät seisoivat jo päässä, mutta matka jatkui hänelläkin vielä kymmeniä kilometrejä, kunnes joutui keskeyttämään kilpailun. Kova alkuvauhti vaati veronsa.

Hautajärvelle saavuttiin ajassa 15:03:17. Pihalla näin Flänkin, joka väitti olleensa lähellä keskeyttää, mutta vegepizza oli saanut mielen muuttumaan. En kyllä rehellisesti sanottuna uskonut kaveria, kun muistelen edellisvuoden 82km kisaa. Jätkä istuskeli Kitkajoen varressa jalkaan sidettä sitomassa(oli ollut jalan kanssa ongelmia jo pidemmän pätkän), kun ohitin hänet, mutta sieltä se sankari vaan takaa tuli mukaan jatkamaan leikkiä. Hänelläkin oli nyt ollut ongelmia vatsan kanssa, kuten monella muullakin tuntui olevan. Itsellä energiat tuntui imeytyvän ja geelit toimivat hyvin. Patukat eivät edelleenkään olleet mielessä ja niitä ei tehnyt mieli.

Sisällä otin sandaalit pois jalasta, putsasin jalat ja vaihdoin puhtaat sukat jalkaan. Tilasin huollosta jauhelihapizzan ja otin kokista lötköpulloon. Roiskeläppä maistui taivaalliselta, mutta en pystynyt kuin puolet syömään siitäkään. Kokikset vedin kaikki ja se oli piristysruiske itselle. Täytin kaksi lötköpulloa vedellä ja yhteen otin kokista, koska se maistui niin hyvältä. Sitten vedin takin päälle, otin kuivat buffit mukaan, geeli täydennyksen vestin taskuihin ja huikkasin muille jatkavani matkaa. Huolto kesti n.38min. Lähdin jatkamaan kävellen siihen saakka, kun muut tulivat takaa juosten ja hyppäsin mukaan juoksuun. Tulimme hyvää vauhtia ensimmäiset 7km huollosta ja sitten matkanteko vähän hidastui, kun ei ollut enää niin juostavia polkuja väsyneille jaloille. Matka jatkui porukassa Helin, Jyrkin ja Jarin kanssa. N. 100km kohdalla Heli ja Jyrki jäivät hieman ja Jarin kanssa jatkettiin matkaa kahdestaan. Jarilla alkoi vedet loppumaan ja matkaa oli n.9km huoltoon, joten päätimme mennä reippaasti kävellen sinne. Matka siitä huoltoon tuntui todella pitkältä. 82km kärki tuli ohi lujaa vauhtia muutama kilometri ennen Oulankaa.

Oulankaan saavuttiin uudelleen n. 21:26:00 ajassa. Sinne oli kiva tulla, kun paikka kuhisi 53km lähtijöitä ja kannustus oli äänekästä. Muutama tuttukin näkyi valmistautuvan kisaan ja sanaset vaihdettiin ja tsempit otettiin puolin ja toisin vastaan. Luomujuoksu-ryhmästä tuttu Markus oli virittänyt sandaalinsa perinteisellä huarache nyörityksellä jalkoihin ja odotteli omaa starttiaan.

Huollossa pullojen täyttö. Tällä kertaa pelkkää vettä, kun kokista ei enää ollut tarjolla. Muutama sipsi suuhun ja dropparin pyörittelyä. Mitään en sieltä mukaan enää ottanut, jonka myöhemmin sitten huomasinkin. Oulangan huolto kesti n.12min ja pääsin matkaan hyvän aikaa ennen klo 10 tapahtuvaa 53km starttia. Tavoite olikin ehtiä heidän alta pois ennen parin pienen sillan kautta kulkevaa kaunista koukkaisua. Ehdinkin siitä hyvin ja laitoin facebook liven pyörimään ja siinä hieman herkistyinkin, kun tajusin jutellessa, että maaliin pääsyä ei estäisi kuin jalan katkeaminen tms. tässä vaiheessa. Vähän sen jälkeen tulikin Valido hirveää kyytiä ohi. Hän oli seuraavat jättänyt jo näkymättömiin ja jatkoi matkaa päättäväisesti eteenpäin. Huikattiin tsempit toisillemme ja itsekin otin juoksuaskelia eteenpäin. Näillä paikkeilla huomasinkin kelloa vilkaistessa, että dropparista piti ottaa varavirta mukaan ja tiesin, että kello tulee tilttaamaan jossain kohtaa.

Nopeasti kuitenkin alkoi takaa tulemaan isompi lössi lyhyempien matkojen menijöitä ja koitin kävellä/juosta siten, että olisin mahdollisimman vähän poissa nopeampien tieltä. Välillä menin polkua pitkin ja välillä polun vieressä hieman raffimmassa maastossa. Lähes kaikilta takaa tulevilta tuli tsemppaukset ja koitin kaikille vastatakin. Tiesin siinä vaiheessa, että yksin ei tarvitse matkaa taivaltaa. Entinen naapurini Matiaskin tuli ohitse, hidasti kävelyyn ja jäi juttelemaan vähäksi aikaa. Oli mukava häntäkin nähdä pitkästä aikaa. Edelleen matka eteni koko ajan kohti määränpäätä ja yleinen fiilis oli hyvä, vaikka hieman alkoi matka jo painaakin jaloissa. Ilma oli lämmin, jos ei jopa kuuma ja nestettä kului. Neulaspolkujen jälkeinen juurakkopätkä meni hieman ohi siinä porukkaa väistellessä. Se ei tosin haitannut pätkääkään, ei mulla sitä osuutta ikävä ole ollut. Vedetkin loppuivat taas tällä pätkällä, mutta joku ystävällinen nainen auttoi minua täyttämään pari pulloa purosta. Olisin varmasti itsekin ne saanut täytettyä, mutta hän sattui tulemaan samaan aikaan sillan yli ja pyysin apua.(Kiitos!) Jossain näillä paikkeilla kellokin sanoi sopimuksen irti (132,7km sain dataa tallennettua).

Kitkajoen varrelle tultaessa oli vedet taas lähes loppu ja siinä istahdin joen viereen rauhassa täyttämään pullot ja joinkin litran verran samantien. Siinä olisi viihtynyt pidemmänkin aikaa, mutta pystyyn oli itsensä jälleen kammettava ja lähdettävä jatkamaan matkaa. Joen viertä kulkeva tekninen polku meni hitaasti, mutta varmasti. Kuljin edelleen yksin ja takaa tuli edelleen porukkaa, tosin harvemmin ja hitaampaa vauhtia.

Laskeutuessani portaita kohtaan, jossa 31km ja pidemmät matkat yhdistyvät samalle reitille näin vielä paljon pikamatkan nautiskelijoita ja baana oli sen verran houkuttelevaa, että hölkkäilin sitä eteenpäin ja ohittelin kävelijöitä. Pätkä juoksua ja toinen kävelyä oli suunnitelma ja sitä toteutettiin basecampin huoltoon asti, johon saavuin ajassa 28:35:30. Pullojen täyttö: kahteen vettä, yhteen urheilujuomaa. Mandariinia ja sipsiä suuhun ja matka jatkui neljän minuutin huollon jälkeen. Laskin, että aikaa on vielä 7h20min ehtiä maaliin ja loppumatkasta ei tarvitse kiirehtiä.

Basecampista lähtiessä ja tallustaessani tietä pitkin eteenpäin olin jo ihan hukassa, kun en löytänyt reittimerkkejä mistään ja käännyin jo takaisinpäin pyörimään. Sieltä tuli joku ulkomaalainen juoksija, joka ohjeisti minut oikeaan suuntaan taas. Pari kilometriä edettyäni takaa tuli toinen pitkämatkalainen Kari, joka sanoi, että ei tässä aikaa ole jäädä laahustamaan, vaan täytyy liikkua. Karin kanssa sitten loppumatka taivallettiinkin yhdessä. Mukavaa oli saada jälleen juttuseuraa, vaikka pitkiä pätkiä oltiin hiljaakin. Matka etenee kuitenkin yhdessä mukavammin ja joutuisammin. Siinä oli myös eräs 31km naisporukka, joka piti tankkaus taukoa 30min välein, jonka saimme kiinni heidän tauon aikana ja sitten he taas menivät ohi, kun liikkuivat. Hyvät oli eväät heillä ja tarjosivat meillekin kylmäsavustettu poroa ym. mutta ei minulle maistunut ja jätin ottamatta. Normaalisti ottaisin mieluusti, mutta tuossa kohtaa kroppa ja mieli oli eri mieltä. Muistikuvat muuten ovat Basecamp - Konttainen väliltä aika heikot, varmaan reilun vuorokauden hereilläolo ja fyysinen suoritus oli osasyynä tähän. Iso Kumpuvaaran muistin edellisvuodesta ja sen, että kohta aletaan menemään vaaroja ylös-alas. Nousut ja laskut tuntuivat hieman rankemmilta kuin menomatkalla ja vauhtikaan ei ollut ihan samaa. Sieltä se Konttaisenkin nousu vihdoin tuli ja hymyssä suin taaperrettiin sitä ylös. Välillä täytyi hieman hengähtää ja katsella maisemia ja sitten matka taas jatkui. Konttaiselta lasku alas huoltoon meni yllättävän kevyesti sauvojen kanssa ja huoltoon saavuttiin ajassa 32:46:51. Huollossa taas pullojen täyttö, hieman mandariinia, suklaata ja sipsiä ja eteenpäin. Loppumatkan tiesin olevan varmaankin reissun rankin nousuineen ja laskuineen, mutta olihan meillä kolme tuntia aikaakin siihen käytettävissä ja maisemat niin mahtavat, että saa niitäkin katsella. Valtavaaran huipulta kuvasin vielä yhden livepätkän Facebookkiin ja sitten laskeutumaan. Sieltä laskeutessani sandaali lipsahti hienon irtohiekan vaikutuksesta kiven päällä ja kaaduin ensimmäisen kerran kisassa. Kevyesti persiilleen mentiin, nopea tsekkaus, ettei sattunut mitää ja kukaan nähnyt ;) ja lasku jatkui.

Kohta sitä oltiin loputtoman pitkältä tuntuvassa Rukan nousussa. Takaa tuli innokkaita juoksijoita lyhyemmiltä matkoilta, itse olin päättänyt, että juoksuaskelia en ota ennen punaista mattoa. Mäki taaperrettiin ylös ja hyppyrimäen juurella oli hieno fiilis, kun tiesi viimeisen mäen olevan voitettu. Sieltä sitten lähdettiin vielä viimeiseen laskuun tallustamaan. Sauvoja en jaksanut enää taitella kasaan, joten ne kädessä mentiin kohti Rukan keskusta. Hieman ennen Karhunkierroksen porttia bongasin Markon jälleen kameran kanssa ja saatiin vielä loppuportaat ja maaliintulokin videolle. Omasta puhelimesta vielä livelähetys päälle, sauvat toiseen käteen ja juoksua tapailevia askelia kohti maalia. Kivahan sinne oli palata, kun yleisöä oli vielä paikalla, Flänkkikin suihkunraikkaana punaisen maton alussa mitali kaulassa, musiikki pauhasi ja MC Takkula mikin varressa saatteli maaliviivan yli ajassa 34:57:45. Olihan se muutama tunti suunniteltua enemmän, mutta päätavoite oli päästä maaliin. Mitali kaulaan, hymy huulille, lämmintä päälle ja olut käteen (jota en kuitenkaan avannut kuin vasta kahden päivän päästä). Siitä sitten telttaan kanakeittoa ja kokista vetämään. Ruoka ei oikein maistunut vieläkään, vaikka keitto oli hyvää. Otin keiton mukaan ja lähdimme kohti majoitusta. Onneksi kaverit olivat vastassa maalissa ja muistuttamassa, niin tuli kerrankin otettua finisher-kuvatkin lakanan luona, ei olisi oma järki riittänyt siihen.

Kämpille ja suihkuun, josta sitten loppuikin lämmin vesi, kun olin saanut jalkaterät pestyä. Siitä alkoikin kropan tärinä ja äkkiä kaikki vaatteet takaisin päälle, elektrolyyttijuoma huiviin ja peiton alle. Siinä hetki vielä juteltiin jätkien kanssa, mutta silmä painoi sen verran ja totesin kavereille, että voisin käydä nukkumaan. Aamulla kaverit sanoikin, että noin kolme sekuntia tuosta ja olin unessa.

Aamulla suihku ja vähän aamupalaa sisuksiin, pakkaus ja droppareitten nouto. Sitten päästiinkin mukavalle kotimatkalle, joka meni yllättävän nopeasti yhdellä kahvi ja ruokatauolla. Huomasi kyllä pysähdyspaikoilla, että KK:lta oli muitakin palaamassa etelää kohti. Ankka-kävely oli kuuminta hottia autoista nousevien sankareiden suorittamana. Kotona odottikin lapset pihalla ja sain kantoapua matkakasseille heiltä. Sitten päästiinkin vaimon ja lasten väsäämää yllätyskakkua maistelemaan.

Matkahan oli tuplaten pidempi kuin olen aiemmin mennyt, joten palautuminenkin on täysi kysymysmerkki itselle.

Lihakset palautui KK:sta nopeasti, pyöräilyä tuli harrastettua heti maanantaista lähtien ja juoksemaan lähdin kahden viikon jälkeen. En ole mitään ihmeitä tehnyt vieläkään KK:n jälkeen ja kilometrit ovat pysyneet maltillisina. Pyöräilyä ja kevyttä lenkkeilyä on ollut ohjelmassa. Yllärinä itsellekin lähdin mukaan Jukolaan suunnistamaan ensimmäistä kertaa intin jälkeen. Torstaina sain kutsun ja perjantaina opettelin kompassin ja kartan käytön. Jukola meni hyvin ja jonkinlainen innostus tuohonkin lajiin heräsi.

Nyt on kesäloma päällä ja mökillä nautitaan Suomen kesästä katse suunnattuna kolmen viikon päästä olevaa UTTF:n seuraavaa koitosta Nuts Ylläs Pallasta.