NUTS Karhunkierros 2019 (166km)

Viime vuoden UTTF kiertueen mentyä Ylläksellä vatsa ongelmien johdosta mönkään, mietin että harjoittelua täytyy muuttaa tälle kaudelle. Treeneihin piti saada määrän lisäksi laatua ja monipuolisuutta mukaan.

Juoksumotivaationi oli ollut hieman kadoksissa syys- ja lokakuussa, mutta en siitä ollut huolissani. Tiesin, että juoksu alkaa maistumaan taas jossain vaiheessa.

Lokakuun Nizzan rakkausloman aikana tuli mukava yhteydenotto Vivokaupan miehiltä ja Lunan sandaalit vaihtuivat Vivobarefootin kenkiin tulevalle kaudelle. Olin Vivon kenkiä käyttänyt jo pari vuotta silloin, kun on kenkiä tarvinnut jalkaan ja jonkun verran juoksennellutkin niillä, joten mieluusti lähdin mukaan tähän yhteistyöhön. Alunperin minun ei ollut tarkoitus osallistua marrasputkeen, mutta tuoreen jalkineiden vaihdon vuoksi, ajattelin sen olevan hyvä buusti ajaa homma sisään. Aloitin parilla kahdenkymmen kilometrin päivällä ja niiden jälkeen alkoi pohkeissa tuntua ja hieman hölläsin määriä pariksi päiväksi. Sen jälkeen ongelmia ei ollut ja sainkin parhaan kuukauden ikinä itselleni kilometrimäärässä mitattuna yht.605km(kaikki pk-mättöä) ja kaikki lenkit Vivobarefoot Primus Trail SG tossuilla. Sain vaimonikin, joka ilmoittautui KK:lle 34km matkalle, innostettua mukaan marrasputkeen ja hänkin sinnikkäästi painoi lenkin joka päivä ja useassa eri maassakin työmatkoillaan(yht. 204km).

Joulukuussa otin salikortin ja ohjelman ja salitreenit olivatkin ohjelmassa mukana helmikuun loppuun asti. Siitäkin opin tykkäämään pitkästä aikaa ja n. 4krt/vko kulutin aikaani rautoja kolistellen ja muutaman kerran koitin myös juoksumattoa. Olen inhonnut juoksumattoja aina ja loppujen lopuksi taisin pari kertaa juosta sillä ja muuten vedin pelkkää mäkitreeniä. Siihen se tuntuu olevan oiva kapistus. Juoksukilometrejä tuli alkuvuodelle vähemmän kuin 2018, mutta se ei haitannut, koska tiesin että ehdin vielä viimeisellä 3kk jaksolla saamaan riittävän määrän kilometrejä kasaan. 

porraskone oli mukava kapistus kerätä nousumetrejä

ja kyllähän se voima tarttuu oikeilla liikkeillä 😉

Mun juoksutreenit tulee edelleen tehtyä työmatkajuoksuna ja pääasiassa koitan hyödyntää salpausselän mahtavaa polkuverkostoa tähän. Välillä toki täytyy mennä tietä pitkin, että ehtii päiväkodista pikku neidin hakemaan kotiin ennen klo 17. Viikonloppuisin sitten on aikaa pitkiksille. Tämä sopii mulle hyvin ja juoksentelu ei vie aikaa perheeltä.

Muutoin ei mitään tarkempaa treeniohjelmaa ole ja pääasiassa pk-lenkkejä menen, välillä vähän kovempaa, mäet koitan saada lenkille mukaan ja yhden perus mäkitreenin taisin käydä tekemässä. Mulla oli tarkoitus ottaa yksi 165km viikko ennen karhunkierrosta ja Aallon Henkan innostamana sitten pääsiäisviikolla juoksenneltiin viikkokilometriennätyskin uusiksi yht.205km.

Treenit menivät hyvin koko alkuvuoden ja sain terveenä treenata, minkä ehdin. Noin kuukausi ennen koitosta alkoi siitepölyoireet nostaa päätään. Lääkityksen olin aloittanut hyvissä ajoin ja suht ok selvisinkin pahimmasta kaudesta. Toukokuun ensimmäisellä viikolla sairastin flunssan ja juoksuun tuli reilun viikon tauko. Onneksi se tuli jo tuossa vaiheessa ja tiesin ehtiväni kuntoon Karhunkierrokselle mennessä.

Kisaviikolla tuli geelit laskettua ja pakkailtua kamat tiistai-iltana. Kisaan päälle tulevat vermeet omaan pussiin, dropparikamat omiin pusseihinsa ja muut vaihtovaatteet ym. omaan kassiin.

Matkaan pääsimme lähtemään jo keskiviikkona yhden aikaan ja kahden pysähdyksen taktiikalla olimme perillä Rukalla illalla n. Klo 23. Rukaa lähestyessämme kiinnitimme huomiota jäniksien hillittömään määrään. Niitä hyppeli pareittain joka puolella.

Mellun matkatoimiston järjestämä majoituksemme sijaitsi ihan kisakylän keskustassa ja eipä sen parempaa paikkaa voinut ollakaan. Kamat kannettiin huoneeseen ja pikku kävelylenkki maisemat katsomaan ja kuvat ottamaan. Rukalla oli keli muuttunut kylmäksi ja lämpö taisi olla pakkasen puolella. Meinasi shortseissa tulla vilu ja paineltiin aika nopeasti huoneeseen takaisin. Nukkumaan päästiin noin yhden aikaan yöllä ja aamulla normaalisti heräsin klo 7. Unet jäivät hieman vajaiksi, mutta päivällä ei sen kummempaa ohjelmaa ollut, joten ajattelin ottaa päikkärit sitten jos tarvis. Aamupalat naamaan ja muun porukan heräilyä odottelemaan. Flänkki perheineen oli tullut yöllä myös perille ja hiljaa olivat tulleet, koska kukaan ei ollut herännyt siihen.

Kävin pienellä aamukävelyllä rukan huipulle ja ja sieltä jonkun insta storyn laitoin jakoon.

Pieni hetki ja Jouni laittoi viestin, että klo 12 lenkille, jos kiinnostaa. No, enpä miettinyt pidempää, vaan laskeuduin alas ja lenkkikamppeet niskaan ja rukahovin eteen, josta lähdimme kevyelle valmistavalle lenkille Valtavaaralle. Olimme somessa jo jonkun aikaa läppää heitelty puolin toisin ja kiva oli livenä Jouni tavata ja hölkötellä menemään. 

Valtavaaralla päivän etuajassa

Lenkin jälkeen sauna ja ruokaa naamariin ja sen päälle pötkötellyt sohvalla. Illalla käytiin vielä porukalla tsekkaamassa myyntikojujen tarjonta ja naisille sieltä jotain tarttuikin matkaan. Itselle ainoastaan dropparipussit. Muutamia kisakavereita nähtiin ja juteltiin hetki. Sitten Suomen peliä katsomaan huoneeseen. Sauna, sipsiä ja  yksi olut kuuluu meillä ultralle valmistavaan iltaan. Dropparit laitettiin myös huoneessa valmiiksi aamua varten. Majoituksen viimeinenkin jäsen saatiin torstai iltana paikalle ja meitä olikin mukava porukka kasassa: kaksi perusmatkalle lähtijää, yksi 55km ja kolme 34km menijää. Nukkumaan päästiin hieman puolen yön jälkeen.

Perjantaina heräsin puoli kahdeksan aikaan ja laittelin rauhassa kahvit ja aamupalat itselle, kun muut vielä nukkuivat. Yhdeksältä nappasin vestin, johon olin laittanut pakolliset tavarat valmiiksi mukaan ja lähdin varuste checkiin ja numeron hakuun. Kaikille tuli Gps seuranta, mikä oli mukava yllätys. Kotijoukkojen on mukava viettää aikaa palluroita seuraten ja koko ajan näkee, missä mennään. Pienet läpänheitot vielä muutaman juoksijan kanssa ja laittamaan reppu valmiiksi kisaa varten. Toinen aamupala ja suihkun kautta nännit teippaukseen ja kisavermeet niskaan. Shortsit oli luonnollinen valinta minulle, koska koko talvikin on menty niillä,niin mitä sitä hyvää vaihtamaan. T-paita päälle ja irtohihat käsiin ja lippis päähän. Jalkaan Vivokaupan Vivobarefoot Swimrun Boot SG:t ja sukiksi LuntaGo:n 1000mile Fusion kaksikerrossukat.

Vivobarefoot Swimrun Boot SG & 1000mile fusion sukat

Päästiin mukavasti taas kymmenen minuuttia ennen starttia lähtemään huoneesta, joten aikaa ei kauheasti jäänyt lähdön jännittämiseen. Porukkaa oli mukavasti tullut katsomaan lähtöä ja kyllä Rukalla alkoi olemaan suuren urheilujuhlan tuntua, kun lähtö tapahtui. Oli savukoneet ja musiikit ja kaikki.

Starttitorvi törähti ja lähdin perältä kävellen gopro kädessä ja sauvat toisessa kädessä. Kiire tuossa alussa ei ole ja nautin koko rahalla siitäkin. Suunnitelmana oli lähteä rauhakseen liikkeelle, kävellä kaikki ylämäet ja tasaiset ja alamäet juosta. Sauvat otin käyttöön jo alun nousuihin. Viime vuodesta viisastuneena olin myös päättänyt, että en lähde kenenkään vauhtiin mukaan, vaan menen sitä tahtia, joka hyvältä tuntuu.

Hymyssä suin Valtavaaralle                kuva: @onevisionfi

Tuo Ruka-Konttainen väli mentiin pitkälti jonossa ja konttaiselle saavuin minuutin nopeammin kuin vuotta aiemmin ajassa 1:08, vaikka vauhti tuntui todella kevyeltä. Olin saanut juotua tuona aikana yhden lötkön elektrolyyttijuomaan ja yhden lötkön vettä, yhden geelin olin ottanut 40min kohdalla, joka olikin suunnitelmani. Pullot täyttöön, toiseen elektrolyyttitabletti, pari mandariinia taskuun ja kapuamaan Konttaiselle. Siinä nousussa alkoikin kuulua tuttua huutoa ja Raatikaisen Pasihan siellä tsemppasi jengiä vauhtiin. Nousut tuntuivat kevyiltä ja vauhti pysyi sopivan rauhallisena. Suunnitelmani vauhdin osalta piti ja löysinkin hyvän ryhmän, jonka kanssa mentiin useampi kilometri jutellen niitä näitä.  En halunnut pitää vauhtia yllä, koska kokemus on osoittanut, että vauhtini nousee liikaa, jos itse vedän ryhmää. Menin siis jonon perällä ja jossain vaiheessa porukka hajosi ja jäin parin kaverin kanssa taittamaan matkaa kohti Basecampin huoltoa, jonne saavuin suunnitellussa aikataulussa 3:29, join yhden lötkön vettä siellä ja täytin molemmat pullot ja toiseen taas elektrolyyttitabletti mukaan. Suolakurkkua, suklaata, vihreä kuula ja matka jatkui.

Huollosta lähdin juoksemaan helppoa maastoa kohti portaita, jossa reitti erkanee rollaattoribaanalta. Juoksu kulki mukavasti ja välillä sauvakävelin pätkän ja taas juoksuun. Kitkajoen ranta on nätti paikka taivaltaa, mutta mukavan tekninen paikka paikoin. Flänkki tuli jossain vaiheessa takaa, jota ihmettelin, koska hän oli mennyt reilusti edelläni jo ennen Basecampin huoltoa. Etenimme jonkun matkaa yhdessä, kunnes hän jäi taas johonkin. Itse jatkoin matkaa ja koko ajan mentiin eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Kahdeksan aikaan soitin lapsille hyvän yön toivotukset ja kerroin, ettei vieläkään ollut karhuja näkynyt, mutta lupasin pitää silmät auki, jos sattuisi näkymään. Pienemmällä neidillä suu kävi siihen tahtiin, kun hän kertoi mitä kaikkea oli mummin ja papan kanssa tehnyt ja mitä tekevät. Mikäs siellä oli illan lähestyessä rupatella lasten kanssa. Puheluiden jälkeen Flänkki sai minut taas kiinni ja taas mentiin samaa matkaa vajaa kymmenen kilometriä, kunnes hän sanoi juoksu flown löytyneen ja jatkoi matkaa nopeammin. Minä jäin juoksentelemaan jonkun porukan kanssa ja välillä takaa tuli lisää matkalaisia ja osa jatkoi suoraan ohi, osa jäi taittamaan meidän kanssa. Oulangan huolto lähestyi ja sinne saavuin ajassa 8:47, vapaaehtoiset huusivat numeron jo hyvissä ajoin ja droppari tuotiin suoraan käsiin ja sisälle telttaan. Olin tehnyt suunnitelman, että vaihdan yöksi merinovilla paidan päälle, pipo päähän ja hanskat käteen. Tein nämä vaihdokset, täytin kaikki neljä lötköä, napostelin sipsiä, suolakurkkua ja koitin lihalientäkin, mutta se ei uponnut. Geeli täydennykset dropparista ja matka jatkui 24min huollon jälkeen.

Tuonkin huollon jälkeen on helppoa juostavaa pätkää jonkun matkaa ja sitä hölkkäilinkin eteenpäin, välillä kävellen. Hieman yllätti, kun kisaa johtava Noksu painatti hymyssä suin vastaan noi 61,6km kohdalla, mietittiin siinä yhden kaverin kanssa, että hurja on kärjen vauhti ollut. Noin 400 metriä eteenpäin ja Kisan lopulta ylivoimaisesti voittanut Jaakko tuli vastaan ja hänellä oli jopa vielä leveämpi hymy ja askel kevyt. Itsellähän ei matkaa enää ollut kuin reilu 100km jäljellä, mutta kyllä siitä voimaa itsekin saa, kun kaverit tulee tuota kyytiä vastaan. Päätä pystyyn ja päättäväisesti eteenpäin. Aloin jo odottelemaan, milloin Aallon Henri tulee vastaan jamuutaman kilometrin päästä mies kapusi jyrkähköä lyhyttä nousua ylös. Henkka näytti täysin erilaiselta vuoden takaiseen näkyyn ja luotto oli kova, että hän kellistää karhun tänä vuonna ja niin hän tekikin kovalla ajalla. Matka eteni ja 68km kohdalla kello alkoi piippaamaan akun varausta, oikeastihan akkua on tuossa vaiheessa 20% jäljellä, mutta viime vuonna minulla loppui akku ja en ajatellut ottaa mitään riskiä siinä ja kaivoin laturin ja johdon esiin ja laitoin kellon lataukseen. Elina eli suunnistaja painoi minusta myös ohi siinä kohdassa ja muutama sana vaihdettiin ja puolin toisin tsempit. Muutama minuutti siinä meni säätäessä ja jatkoin yksin taivallusta kohti Hautajärveä. Porukkaa tuli vastaan tasaiseen tahtiin ja monta tuttuakin. Alkoi myös kuulumaan, että pizzaa ei ole tarjolla tänä vuonna. Itseäni sekään ei juuri haitannut, koska ei se viimeksikään maistunut. Tiimikaverini Petri tuli vastaan n.79km kohdalla ja kuulumiset vaihdettiin nopeasti, Hänellä oli ongelmia vatsan kanssa, mutta sinnikkäästi jatkoi eteenpäin. Lähempänä Hautajärveä polku muuttuu taas helpommaksi juosta väsyneilllä jaloilla ja laitoinkin hieman vauhtia lisää ja jalat toimivat hyvin. Näin hahmon makaamassa selällään polun vieressä ja kysyin onko kaikki ok? vastaukseksi sain naurua, kun kaksi naispuolista kanssakilpailijaa koitti saada toiselta puheidensa mukaan housuja pois ja ihmettelivät, kun en jäänyt katsomaan vaikka housut lähtee ihan just. Sanoin, että nyt on sen verran kiire huoltoon vetämään puuroa, ettei pysty jäämään. Flänkkikin tuli vastaan 50m ennen huoltoa ja hyvällä fiiliksellä jatkoi matkaa. Puolivälin huoltoon saavuin ajassa 14:22 eli klo 2:22. Olin edellisvuoden aikaani 40min edellä tässä kohtaa. Löysäsin kenkien nauhoitusta hieman, koska jalat olivat jo alkaneet turpoamaan ja jalkapöydän päältä alkoi puristamaan. Kenkien vaihto ei käynyt mielessäkään, niin hyvin Swimrunit toimivat. Istumapaikan löysin erään keskeytyspäätöksen tehneen juoksijan viereltä pöydässä ja otin puuron reippaalla suolalla ja koitin sitä alkaa syömään. Otin ensimmäisen lusikallisen ja tunne oli hieman vastenmielinen, mutta söin väkisin viisi lusikallista. Enempää ei vaan pystynyt. Yhden lötkön täytin kokiksella ja join sen. Se maistui yhtä hyvältä kuin aiemminkin ja otin sitä vielä pulloon mukaan, loput pullot täytin vedellä ja yhteen elektrolyyttitabletti. Vetäisin vedenpitävän takin päälle ja olin valmis jatkamaan matkaa Rukaa kohti, tästä eteenpäin joka askel olisi kohti päämäärää ja kuljettu matka pidempi kuin jäljellä oleva.

Lähdin Hautajärveltä juosten 45min tauon jälkeen ja n. 100m juostuani tunsin liman kurkussani, koitin sitä rykiä pois ja hups heijaa, räkä lähti, mutta samalla joku oksennusrefleksi tyhjensi koko vatsalaukun sisällön siihen polun reunaan. Mieleen tuli pikaisesti 2018 YPH, jossa toistin tuota liikettä 7 tuntia poluilla putkeen ja sen jälkeen vielä raatobussissa ja Pallaksella. Oksennettuani olo oli kuitenkin hyvä ja jatkoin matkaa. Ajattelin, että nyt vaan täytyy saada energiaa sisään lisää ja otinkin geelin lähes samantien. Se meni hyvin alas ja pysyikin mukisematta, kokista päälle ja juoksu jatkui. Seuraavan geelin otin 40min päästä ja se ei enää maistunutkaan, vedin sen kuitenkin veden kanssa alas, sen jälkeen ei geeliä tehnyt mieli. Koitin nallekarkkeja, nekään eivät maistuneet, Snickerssiä - ei maistunut, salamitankoa - sama tulos. Ajattelin, että jotain täytyisi saada alas, tai voi koitua ongelmia jossain vaiheessa. Nestemäinen oli ainutta, joka meni hyvin alas ja maistui hyvältä. Näillä mentiin, olo oli hyvä ja ei muitakaan ongelmia ollut kuin tuo energian saanti. Matka jatkui tasaista vauhtia kohti Oulangan huoltoa, johon saavuin ajassa 20:41, nopea huolto ja talkoolaisena olleen Harrin kanssa juttelut. Harri kertoin Flänkin keskeyttäneen sandaalin rikkoutumiseen Oulungan huoltoon. Kommenttini taisi olla tyyliin “Voi vee”. Kerroin hänelle ongelmastani geelien kanssa ja hän kertoi tietävänsä tunteen. Tyhjensin repusta ylimääräiset geelit pois ja otin vain mojiton makuisia mukaan, koska ne maistuivat parhaimmalta viimeksi. Kokista ja vettä pulloihin, 12min ja matka jatkui.

Lähdin taas juosten liikkeelle helppoa polkua kohti kiutaköngästä, jonka jälkeen koitin geeliä taas. Sain sen veden kanssa taisteltua alas, mutta se oli viimeinen geeli, jota yritinkään alas. Eteneminen oli edelleen tasaista sauvakävelyä ja matkaakaan ei ollut kuin 50km, joten meikäläisen vararavinnolla mennään tämmöinen matka heittämällä. Aloin pikkuhiljaa odottelemaan 83km kärkeä ja se tulikin ohi jossain vaiheessa hyvää vauhtia ja kohta sen jälkeen Markku, jonka kanssa hymyt korviin ja fistpumpit. Sen jälkeen aloinkin odottelemaan, että milloin 55km kärki eli Ansion Henkka tulee takaa. Sitä sai odotella hetken aikaa ja kun hetkii tuli, se ei kauaa kestänyt, kun oli jo ohi. Takaa tuli tasaiseen tahtiin 83km ja 55km juoksijoita, joille huikkailin tsemppejä ja sain tsempit takaisin. Välillä, kun tuli isompi jono, niin hyppäsin polun viereen odottamaan. Tein tätä kymmenkunta kertaa ja jossain vaiheessa kyllästyin tähän ja annoin kepeämpi jalkaisten loikkia penkan puolelta ohi. Tässä vaiheessa aloin olla aika kypsä mutaiseen juurakkohelvettiinkin ja sainkin sen alla olevalle videolle.  

Tiusasen Riku tuli jossain vaiheessa tuollaisen jonon mukana ohi ja siitä sain buustin lähteä hölkkäämään mukaan jonoon. Sainkin ohitettua Rikun jossain vaiheessa, kunnes hän taas Kitkajoen reunustalla tuli takaani, molemmat olimme ihmeissämme, milloin olin ohittanut hänet ja gps jäljestä myöhemmin selvisi, että olimme vain kiertäneet jonkun puskan toiselta puolelta ja toinen toiselta. Kuljimme jonkun matkaa Rikun kanssa samaa tahti, kunnes hän jäi täyttämään vesipulloja ja sen koommin en häntä nähnyt. Olin soittanut vaimolle Oulangasta lähdön jälkeen, että todennäköisesti he ehtivät alta pois ennenkuin minä olen laskeutunut portaat, jotka yhdistyvät pienelle karhunkierrokselle ja että menevät oman juoksunsa maaliin. Tulin siihen kohtaan 14:30 ja heidän lähtönsä oli ollut 13:30. Arvelin, että ovat kohdan jo ohittaneet, mutta eivät välttämättä kauhean kaukana ole. Juoksukävelin sitä rollaattoribaanaa eteenpäin, kunnes tulin Harrisuvannon riippusillalle, kysyin pääsisikö mustalla numerolapulla ohittamaan jonon ja kaikki tekivät siististi tilaa, josta kiitin. 40 metriä ennen siltaa huomasin tutun näköisen takin jonossa ja muiskautin vaimolle suukon poskelle tai huulille, ei pysty muistamaan. Sanoin jatkavani matkaa, koska he saavat minut kuitenkin kiinni riippusillan jälkeen ja menevät ohi heittäen. Itse en ollut enää juoksemassa vaan sauvakävelemässä maaliin. Eipä aikaakaan, kun mimmit ottivat minut kiinni ja vaimoni päätti jäädä taivaltamaan kanssani hitaammin, vaikka yritin häntä kannustaa menemään kaverinsa kanssa. Ei se kyllä lainkaan minua haitannut, että Jenni halusi auttaa minua tuossa, vaikka eihän mulla mitään hätää ollutkaan. Sieltä alkoi vauhdissa tulemaan sipsiä, pähkinöitä, suklaata, mandariinia, juotavaa ym. riitti, kun vaan avasi suun. Basecampin huoltoon saavuin ajassa 27:51 ja siellä Jenni täytti omat pullonsa ja minun pullon ja otti evästä matkaan. Itse juttelin Miran kanssa, joka oli talkoolaisena ja hän otti minusta ja Jennistä kuvankin siinä.

kuva @ihateruniloverun

Jatkoimme matkaa ja välillä teimme tilaa nopeammille ja sitten taas eteenpäin. Sauvakävely oli helppoa ja uudet sauvani toimivat koko reissun ajan todella hyvin. Reitti alkoi olla todella märkää ja mutaista, mutta eipä niitä kosteikkoja kauaa jaksanut kierrellä, kun matkaa oli vähän jäljellä ja jalat kastuivat kiertelemälläkin. Swimrun kenkä päästää veden kuitenkin samantien pois, eikä vesi jää sinne lillumaan. Ja sitten ne herkulliset vaarat alkoivat, Vattuvaara, Kumpuvaara, Hopeavaara ja sitten Konttainen. Ylämäet eivät tuottaneet ongelmia edelleenkään, mutta alamäet alkoivat tuntua etureisissä ja polvissa. Sauvoilla sai kyllä hyvin autettua siinäkin. Jenni lähti juoksemaan hieman aiemmin, että saa itsensä huollettua Konttaisen huollossa. Itselläni oli suunnitelma mennä suoraan läpi ja jatkaa nousua kohti valtavaaraa. Siinä ensimmäisessä nousussa tavoitimme Elinan ja mentiin se mäki yhdessä ylös. Elinalla oli ongelmia kylmyyden kanssa, mutta tiesin hänenkin tulevan maaliin sisulla. Jatkoimme Jennin kanssa menoa tasaista tahtia. Meni melkein niin, että minä vedin mäen ylös ja odottelin ja tsemppasin Jenniä tässä vaiheessa.  Alamäet sitten vakaalla askeleella hissukseen. Niitä valehuippuja en kyllä muistanut lainkaan, ainakin kolme kertaa sanoin, että tuon päällä näkyy mökki mutta eipä näkynytkään. Kyllä se Valtavaarakin sieltä sitten lopulta tuli,jälkeenpäin harmittelin, ettei tullut otettua mitään kuvia siellä, mutta tuuli ja sade alkoi olemaan jo sen verran viileän tuntuista, että halusin vaan nopeasti pois. Sanoin Jennille, että se on sitten viimeiset 3,5km jäljellä, pari laskua ja pari nousua. Myönnettäköön, että ne laskut ja nousut tuntuivat vielä torstaina Jounin kanssa huomattavasti kevyemmiltä. Rukan viimeinen nousu tuli ja sen päällä oli Flänkki NUTS kelloa kilkattamassa ja kannustamassa. Sieltä lasketeltiin rauhassa alaspäin ja fiilis alkoi nousta taas. Hitto, taas tulee mentyä 100 mailinen ja tunti nopeammin kuin vuosi takaperin. Karhunkierroksen portista sisään ja sitten alkoikin kuulua kuuluttajan kertovan, että sieltä tulee Pasi Pirhonen ja Jenni Pirhonen, liekö sukua toisilleen, onkohan kenties pariskunta, tuuleteltiin ja naureskeltiin, että on on ja tallustettiin portaita alaspäin, minä tosin portaiden vieressä, koska se tuntui helpommalta. Enää yksi mutka, ja sitten alamäkeä juosten punaista mattoa kohti. Punaisella matolla Jenniä kädestä kiinni ja tuulettaen maaliin. Mitalit kaulaan ja pusu ja sitten se selvisi selostajillekin, että pariskuntahan me ollaan.

Loppuaika: 33:55:52. Jennin ajan mä pilasin, mutta oman reittinsä hän suoritti läpi ja ei muuta tavoitetta ollutkaan. Huikeaa suorittamista häneltäkin.

Punainen matto rakkaan kanssa.                  kuva: @onevisionfi

Nopeat finisher kuvat ja suihkuun ja saunaan lämmittelemään. Saunassa ei kauaa viihtynyt, vettä meni sisään mukavasti ja melkein yhden oluenkin sain juotua. Sitten lattialle pötköttämään jalat koholle ja pari peittoa päälle ja seuraamaan, miten kavereille on käynyt. Kaikki tutut, jotka matkalla vielä olivat, tulivat maaliin nätisti, viimeinen 83km sankari siinä puoli kahdentoista aikaan.

Jalat eivät kärsineet vaurioita, ei rakkoja, eikä kynsien mustumisia. Kengät ja sukat toimivat juuri kuten niiden pitikin.

Nyt katseet on käännetty jo UTTF kiertueen seuraavaan etappiin Ylläkselle, johon on vielä kuusi viikkoa aikaa palautella, tällä viikolla otin hieman fillarointia ja ensi viikolla varmasti jo hölkän pariin kevyesti.

Instagram: https://www.instagram.com/paspar_2/
Strava: https://www.strava.com/athletes/11926056